Ässien puolustajan odotettu onnistuminen toi ensimmäiset padat – Hämeenaho osui jälleen

Satakunnan Kansan urheilutoimitus valitsee kaikissa Ässien tämän kauden otteluissa porilaisjoukkueen kolme parasta pelaajaa.

Markus Phillips pelasi kauden parhaan ottelunsa.

3.11. 22:12

Ottelun paras pelaaja saa raadilta kolme pataa, toiseksi paras kaksi ja kolmanneksi paras yhden. Padat lasketaan yhteen ja kokonaistilannetta seurataan läpi kauden.

Markus Phillips

23-vuotias kanadalaispuolustaja pelasi kauden tähän asti parhaan ottelunsa. Nousuissa oli rohkeutta ja röyhkeyttä, ja paras suoritus palkittiin maalisyötöllä. Esitteli myös kerran kovaa lyöntilaukaustaan ja pelasi kokonaisvaltaisesti hyvän ottelun. Peliaikaa kertyi 19 minuuttia ja kaksi sekuntia. Tehotilasto +1.

Roope Talaja

Iski Ässille tärkeän 2–2-tasoituksen viime kauden seuraansa vastaan. Toi sairastuvalta paluunsa jälkeen toisessa ottelussaan kaivattua uhkaa vastustajan maalin edustajalle. Kamppailuvoimaa on. Peliaikaa kertyi vain 12 minuuttia ja kuusi sekuntia, mutta niiden aikana nähtiin paljon hyvää.

Lenni Hämeenaho

Kun maalitili on saatu auki, sitä ei kannata heti tukkia. Maalintekonsa kanssa tuskailun myöntänyt nuori lupaus teki Ässien illan neljännen osuman komean nousun päätteeksi. Peliaikaa kertyi 15 minuuttia ja 47 sekuntia.

Kokonaistilanne 20 ottelun jälkeen:

12 pataa: Jan-Mikael Järvinen, Niklas Rubin

9 pataa: Rami Määttä

8 pataa: Ian McCoshen, Dominic Turgeon, Derek Barach

7 pataa: Aleksi Heimosalmi, Lenni Hämeenaho

6 pataa: Kalle Myllymaa, Jesse Joensuu

5 pataa: Niklas Appelgren, Roope Talaja

4 pataa: Nikolas Matinpalo, Will Graber

3 pataa: Feetu Knihti, Jami Virtanen, Joachim Rohdin, Markus Phillips

2 pataa: Jesse Joensuu, Leevi Viitala, Rasmus Korhonen, Valtteri Viirret

1 pata: Eemil Erholtz

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut