Kurinpitodelegaatio käsitteli ässäpuolustajan pelirangaistuksen: ”Laakson osuminen päätuomariin oli vahinko”

Aleksi Laakso ei saanut pelikieltoa.

Aleksi Laakso saa pelata jo keskiviikkona, kun Ässät kohtaa kotonaan Kärpät.

3.10. 8:26

Pori

Lauantain Ässät–KooKoo-ottelun puhuttavin tilanne nähtiin päätöserässä, kun Ässien puolustaja Aleksi Laakso komennettiin yllättäen ulos kaukalosta.

Ottelun tuoksinassa tilanne meni monelta ohi, mutta videot näyttivät, että Laakso otti osumaa päätuomari Lassi Heikkiseen. Videolta tosin saattoi myös päätellä, ettei Laaksolla ollut mahdollisuus välttää kontaktia Heikkiseen, joka muutti omaa luistelulinjaansa ja tuli yllättäen suoraan Laakson eteen.

Yhtä kaikki, Laaksolle tuomittiin tilanteesta pelirangaistus tuomarin koskemattomuuden loukkaamisesta. Pelirangaistus eteni automaattisesti Liigan kurinpitodelegaation käsittelyyn.

Lassi Heikkinen kertoi ulosajotilanteesta näkemyksiään joukkueiden kapteeneille, Ässien Jesse Joensuulle ja KooKoon Heikki Liedekselle.

Kurinpitodelegaatio antoi ratkaisunsa myöhään sunnuntai-iltana. Laakso ei saanut tilanteesta pelikieltoa. Asia perusteltiin seuraavasti:

Kurinpitodelegaatio toteaa, että nyt käsiteltävässä tilanteessa Laakso on reagoinut irtokiekkoon ja ottanut ensimmäisen luistelupotkun kohti kiekkoa. Samanaikaisesti Laakson kiihdyttäessä kohti irtokiekkoa, päätuomari pyrkii väistämään tilannetta ja siirtyy epäonnekseen takaa tulevan Laakson luistelulinjalle. Delegaatio katsoo, että Laakson osuminen päätuomariin on vahinko, eikä tarkoituksellinen teko. Edelleen delegaatio katsoo, että tilanne tulee niin nopeasti ja yllättäen Laaksolle, ettei pelaajalta voida edellyttää parempaa kontaktin minimointia. Edellä mainituilla perusteilla kurinpitodelegaatio toteaa, ettei Laaksolle ole aihetta määrätä pelikieltoa.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut