Karhu HT taipui vasta aivan ottelun lopussa – Viimeiset kolme minuuttia olivat joukkueelle karmeat

Karhu HT:n alkukausi on ollut vaikea. Joukkue on hävinnyt kaikki pelinsä.

25.9. 20:39

Pori

Toissa kauden Suomi-sarjan finalistit Karhu HT ja Järvenpään Haukat taisteli tasaisesti pisteteistä sunnuntaina Porissa.

Porilaisten harmiksi Haukat kuittasi 4–2 (0–1, 1–1, 3–0)-voitollla täydet pisteet.

Kauden parhaan ottelun pelanneelle Karhu HT:lle ottelun loppu oli varsin kitkerä. Päätöserää hallinneella kotijoukkueella oli hyvät mahdollisuudet ratkaista peli jo varsinaisella peliajalla, mutta tolppalaukausta lähemmäksi joukkue ei päässyt.

Karhu HT pääsi ottelun toisessa erässä jo kahden maalin johtoon, kun avauserässä maalinteossa onnistui Niko Ahokas ja toisessa erässä 2–0-johtolukemat laukoi Esko Gröhn. Johtolukemat säilyivät päätöserän loppuhetkille asti.

Lopussa Haukat tarjosi kotijoukkueelle katkeraa kalkkia, kun se niittasi tasoituksen ajassa 57.40 ja voittomaalin noin minuuttia tasoituksen jälkeen. Hyvän pelin Karhu HT:n maalilla pelasi 39 torjuntaa tehnyt Remy Pennanen. Neljännen maalin Haukat laukoi tyhjään KHT:n pelatessa kuudella kenttäpelaajalla.

Kolme kauden avausottelua hävinnyt Karhu HT matkustaa ensi lauantaina sarjan kärkipään joukkueisiin kuuluvan Nokian Pyryn vieraaksi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut