Ässien U20-joukkueelle selvänumeroinen tappio Lahdessa

Porilaisjoukkue onnistui nopeasti maalinteossa, mutta lopetti juhlat siihen.

Ässien U20-joukkueen maalivahti Romi Huunosen alkukausi on ollut tilastojen valossa vaikea.

25.9. 16:52

Ässien viikonlopun suoritukset U20 SM-sarjassa eivät olleet silmiä hiveleviä, vaikka joukkue onnistuikin toisen pelinsä voittamaan.

Lauantain kotipelissä kaatui sarjajumbo K-Kissat vaivoin viimeisen viiden minuutin aikana tulleiden maalien ansiosta. Sunnuntaina tulos oli murheellinen, kun Pelicans murjoi porilaisia kotikaukalossaan lukemin 5–1 (1–1, 1–0, 3–0).

Ässien ainoa maali tuli jo 36 sekunnissa, kun Eero Prihti onnistui viimeistelyssä. Ottelun porilaistuuletukset olivatkin siinä.

Pelicans onnistui ratkaisemaan pelin lopullisesti kolmannessa erässä, jossa se teki kolme maalia. Viimeinen niistä tuli tyhjään maaliin.

Ässien maalilla torjunut Romi Huunonen venyi kiekon eteen 21 kertaa. Hänen torjuntaprosenttinsa koko kaudelta on toistaiseksi vaatimaton 84,6.

Ässät on pelannut U20 SM-sarjassa nyt kahdeksan ottelua, joista se on voittanut neljä, hävinnyt kaksi jatkoajalla ja kaksi varsinaisella peliajalla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut