Kaksi ulkomaalaispelaajaa ja kapteeni nousivat eniten esille

Satakunnan Kansan urheilutoimitus valitsee kaikissa Ässien tämän kauden otteluissa porilaisjoukkueen kolme parasta pelaajaa.

Dominic Turgeon pelasi keskiviikkona vahvan ottelun kahteen suuntaan.

21.9. 22:14

Ottelun paras pelaaja saa raadilta kolme pataa, toiseksi paras kaksi ja kolmanneksi paras yhden. Padat lasketaan yhteen ja kokonaistilannetta seurataan läpi kauden.

Dominic Turgeon

Vahva esitys. Oli syöttäjänä Ässien avausmaalissa, kun jakoi kiekon hyvällä maltilla siniviivalla olleelle Aleksi Laaksolle. Voitti kulmissa lukuisia kaksinkamppailuja. Kahteen suuntaan laadukasta tekemistä. Taisteli kovaa ja peliaikaa tuli melkein 20 minuuttia, eniten Ässien hyökkääjistä. Tehotilasto +1.

Jesse Joensuu

Kapteeni ohjasi avauserässä Ässien ensimmäisen maalin ja se oli Joensuun liigakauden avausosuma. Kakkosketju taisteli muutenkin hyvin läpi illan ja Joensuu oli osa sitä kokonaisuutta. Pinnoja olisi voinut tulla enemmänkin. Asenne erinomainen, kuten sopii odottaakin.

Ian McCoshen

Perusvarmaa tekemistä omassa päädyssä. Peliaikaa yli 23 minuuttia. Luisteli eniten koko Ässien joukkueesta. Useammassakin tilanteessa voitti hyvällä sijoittumisella kiekon itselleen. Laadukas esitys.

Kokonaistilanne neljän ottelun jälkeen:

3 pataa: Rami Määttä, Kalle Myllymaa, Feetu Knihti, Niklas Appelgren, Dominic Turgeon

2 pataa: Joachim Rohdin, Jami Virtanen, Jesse Joensuu, Ian McCoshen

1 pata: Nikolas Matinpalo

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut