Jokerien U20-sarjapaikka siirtyi Jari Kurrin yhtiöltä Jokerit ry:n haltuun

Kuvituskuva.

30.8. 17:24

Helsinki

Kotimaisen jääkiekon puhutuimman seuran eli Helsingin Jokerien alle 20-vuotiaiden joukkue siirtyy Jari Kurrin omistaman yhtiön alaisuudesta junioriorganisaatio Jokerit ry:lle.

Jääkiekkoliitto vahvisti tiistaina verkkosivuillaan, että Jokereiden U20-joukkueen SM-sarjapaikka on siirretty ry:n haltuun.

Tapahtumaketjusta uutisoi aiemmin tiistaina Ilta-Sanomat. Kurrin omistama ja KHL-liigassa pelannut Jokerit Hockey Club Oy oli aikaisemmin vastannut sarjapaikasta.

Jääkiekkoliitto kertoi tiedotteessaan viestineensä, ettei Kurrin yhtiön hallinnoima joukkue voi jatkaa pelaamista sarjassa.

Liiton kilpailuvaliokunta käsitteli Jokerit ry:n ja Jokerit Hockey Club Oy:n tekemän sarjapaikan siirtoanomuksen tiistaina sähköpostikokouksessaan ja hyväksyi sen.

Ilta-Sanomien mukaan Kurri oli aikaisemmin rahoittanut yhtiönsä kautta Jokerien U20-joukkueen toimintaa KHL-ajalta kassaan jääneellä venäläistaustaisella pääomalla.

Jokerien U20-joukkue aloittaa SM-sarjakautensa perjantaina.

Jokerit virittelee kulisseissa edustusjoukkueensa paluuyritystä kotimaiseen Liigaan.

Viime viikolla Jokerit ry kertoi, että se on luovuttanut seuran tavaramerkin uudelle, toistaiseksi tuntemattomalle taustayhtiölle. Ry:n tiedotteen mukaan Kurri ja entinen omistaja Harry Harkimo eivät ole mukana taustayhtiön toiminnassa.

Liigakauden 2023–24 lisenssihakemuksen takaraja on 31. lokakuuta.

Liiga edellyttää Jokerien lisenssihankkeessa KHL-kytkösten täydellistä katkaisemista.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut