Onko tässä uusi Jokerien taustaryhmä? Naurava Narri oy:n hallitukseen kuuluvat Teemu Selänne ja Keijo Säilynoja

Naurava Narri oy:n perustamisasiakirja on allekirjoitettu maaliskuussa.

Keijo Säilynoja (vas.) ja Teemu Selänne pelasivat jääkiekkotähtien Bermuda-turnauksessa vuonna 2007.

19.8. 13:10

Jokerien paluu kotimaiseen Liigaan vaikuttaa ottaneen yhden askeleen eteenpäin.

Kaupparekisteristä löytyvien tietojen mukaan Naurava Narri -niminen osakeyhtiö on nimittänyt hallituksen, jonka hallituksen puheenjohtajana on entinen Jokerien pelaaja ja toimitusjohtajana ollut Keijo Säilynoja.

Hallituksen jäseninä ovat Teemu Selänne ja hänen asianhoitaja Ari Lehto sekä sijoitusalalla työskentelevät Heikki Raulo ja Tomi Terho.

Varajäsenenä puolestaan on Urheilumuseon johtajana toimiva Jukka-Pekka Vuori, jonka nimen MTV liitti viime viikolla Jokerien paluuhankkeeseen. Vuori myönsi itse, että on ollut mukana paluuhankkeessa.

”Olen sparrannut avaintiimiä lähinnä kaupallisissa, brändiin liittyvissä ja viestinnällisissä asioissa sekä ollut mukana yhtenä jäsenenä isommassa ryhmässä miettimässä kokonaisstrategiaa. Minulla niin kuin monella muullakin on huoli siitä, että 48 vuotta kannattamani Jokerit voisi mahdollisesti palata suomalaiselle urheilukartalle”, Vuori sanoi MTV:lle viime viikolla.

Puheenjohtajan roolissa oleva Säilynoja oli torstaina vaitonainen osakeyhtiön asioista.

”Tällä hetkellä ei ole kommentoitavaa”, Säilynoja vastasi tekstiviestillä haastattelupyyntöön.

Kaupparekisterin tietojen mukaan Naurava Narri oy:n perustamisasiakirja on allekirjoitettu maaliskuussa ja toiminimi on rekisteröity toukokuussa.

Jokerit kertoi verkkosivuillaan huhtikuussa, että sen tavoitteena on palata Liigaan kaudeksi 2023–24, eli alkamassa olevan kauden jälkeen.

Heinäkuussa Liiga kertoi tiedotteessaan millaisia ehtoja helsinkiläisseuran paluulle asetetaan. Erityisesti vaadittiin Venäjän-siteiden katkaisemista.

”Osakkaiden kanta on selvä. Kaikki taloudelliset ja omistajuuteen liittyvät kytkökset Jokerien aiempaan KHL-projektiin on katkaistava. Me emme aio hyväksyä mitään tuon kaltaista linkkiä Venäjään”, sanoi Liigan puheenjohtaja Heikki Hiltunen heinäkuussa.

Vaatimuksen tulkitaan tarkoittavan sitä, että KHL-projektia vetänyt Jari Kurri ei voi olla mukana Liiga-projektissa.

Jos Jokerit mielii Liigaan reilun vuoden päästä alkavalle kaudelle, sen pitäisi pystyä jättämään lisenssihakemus lokakuun loppuun mennessä. Toistaiseksi esimerkiksi siitä ei ole selvyyttä, missä Jokerit pelaisi kotiottelunsa.

Aiemmin joukkue on pelannut Ilmalassa sijaitsevalla entisellä Hartwall-areenalla, joka ei Venäjä-pakotteiden vuoksi ole tällä hetkellä käytettävissä.

”Mikäli uusi organisaatio liittyy Liigaan, sen on ensin kyettävä hakemuksessaan osoittamaan valmiutensa toimia pääsarjatasolla laadukkaasti 15 muun seuran rinnalla. Tämä tarkoittaa sekä urheilullista että taloudellista suorituskykyä”, Liigan toimitusjohtaja Kati Kivimäki totesi heinäkuussa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut