Lukolle mestaruuden torjunut Lassi Lehtinen siirtyy TPS:ään: ”Olimme onnekkaita, että tämän tason maalivahti oli vielä vapailla markkinoilla”

Lehtinen ei voisi olla enempää innoissaan tulevasta kaudesta.

Lassi Lehtinen torjui Lukolle mestaruuden kaudella 2020–2021. Ensi kaudella hän pelaa TPS:ssä.

14.6. 10:52

Lukolle Suomen mestaruuden torjunut Lassi Lehtinen ei jatka ensi kaudella Raumalla. Hän siirtyy yhden vuoden sopimuksella TPS:n riveihin.

”Lassi oli selkeä ja ehdoton ykkösvalinta, kun maalivahtihankinta tuli meille ajankohtaiseksi. Olimme onnekkaita, että tämän tason maalivahti oli vielä vapailla markkinoilla”, HC TPS:n maalivahtivalmentaja Ari Moisanen ja urheilujohtaja Rauli Urama kertovat seuran tiedotteessa.

23-vuotias Lehtinen oli Lukon mestaruuskaudella 2020–2021 joukkueen selvä ykkösmaalivahti ja hänet valittiin myös koko Liigan parhaaksi maalivahdiksi. Silloin Lukon kasvatin torjuntaprosentti runkosarjassa oli hurja 94.

Viime kaudella Lehtinen jäi loppukaudella selvän kakkosmaalivahdin asemaan, kun venäläinen Artjom Zagidulin kantoi suurimman torjuntavastuun. Runkosarjassa Lehtinen pelasi vain viisi ottelua vuoden 2022 puolella.

”On todella hienoa päästää TPS:n ympäristöön ja Ari Moisasen valmennukseen. Haluan kehittyä maalivahtina ja TPS tuntui minulle parhaalta vaihtoehdolta. En voisi tämän enempää olla innoissani tulevasta kaudesta”, Lehtinen sanoo tiedotteessa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut