Ässät vahvisti ECHL-tykin siirron: ”Luonnetta ja persoonaa nostettiin joka paikassa”

Sentteri ottaa käyttöönsä Sakari Salmiselta vapautuvan pelinumeron.

Päävalmentaja Karri Kivi saa lisää leveyttä sentteriosastolleen.

10.6. 13:23

Satakunnan Kansan torstaina uutisoima Will Graberin siirto Ässiin sai virallisen sinetin perjantaina. Ässät vahvisti jenkkihyökkääjän 1+1-vuotisen sopimuksen tiedotteessaan.

Yhdysvaltojen yliopistosarjassa neljän kauden ajan pelannut 26-vuotias keskushyökkääjä pelasi päättyneellä kaudella tykkikauden ECHL-liigassa. Graber pelasi 59 ottelua tehoin 26+57, voitti sarjan pistepörssin, tehopörssin (+37) ja valittiin sarjan arvokkaimmaksi pelaajaksi.

”Will pelaa tunnollisesti molempiin suuntiin. Hän on hyvässä iässä ja kehityskäyrä on vahvasti ylöspäin. Saamme kokoa, ulottuvuutta ja taitoa. Will on ollut viime kausina yli 50 prosentin aloittaja, pelannut urallaan sekä ylivoimaa että alivoimaa. Monipuolisuudesta kertoo, että hän on pelannut myös pakkina, kun on tarvittu, Ässien kehitysjohtaja Tommi Kerttula kommentoi tiedotteessa.

”Saimme hänestä hyvät suositukset sekä yliopistovalmentajilta että hänen viime kauden päävalmentajaltaan. Luonnetta ja persoonaa nostettiin joka paikassa. Olen todella tyytyväinen, että saimme hänet Ässiin.

Graber pelasi neljän kautta Dartmouthin yliopistossa. Sen jälkeen keskushyökkääjä on pelannut kaudella 2020–2021 AHL-liigassa ja viime kaudella kovin tehoin ECHL-liigassa.

”Koen tämän parhaana ratkaisuna urani kannalta ja Ässissä näen hyvän mahdollisuuden kehittyä entisestään pelaajana ja toivon ottavani täällä seuraavan askeleen. Odotan myös innolla, että pääsen tutustumaan suomalaiseen kulttuuriin ja uuteen maahan”, Graber sanoo tiedotteessa.

”Pidän itseäni hyvin liikkuvana kahden suunnan keskushyökkääjänä. Tykkään pitää kiekkoa ja luoda tilaa ja aikaa ketjukavereille. Jääkiekon ulkopuolella nautin erityisesti ulkoilusta ja luonnosta.”

Ässissä keskushyökkääjä pelaa numerolla 23.

”Viime kaudella keskityin nauttimaan pelaamisesta ja luotin vaistoihini, joka auttoi etenkin hyökkäyspelaamistani. Meillä oli kasassa erittäin hyvä ja taitava joukkue, jonka ansiosta myös minä onnistuin.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut