Viime kohtaamisessa päähän taklattu Teemu Hartikainen ei lähde Yhdysvallat-välierään kostohengessä: ”Siitä on jo pitkä aika”

Teemu Hartikainen on yhä ilman maalia, mutta Leijonien voittokulun jatkuessa se ei häntä hetkauta.

Austin Watsonin (oik.) taklaus Teemu Hartikaisen päähän puhutti välieräjoukkueiden aiemmassa kohtaamisessa.

27.5. 17:06

Tampere

Leijonat kohtaa lauantai-iltapäivällä pelattavassa jääkiekon MM-välierässä Yhdysvallat. Ottelua edeltäneenä päivänä Suomen joukkue piti muista poiketen täydellä miehityksellä noin kolmen vartin jääharjoitukset.

Yhdysvallat on Suomelle tuttu vastus jo alkulohkosta. Leijonat otti tuolloin selvän voiton maalein 4–1. Pelin puhuttanein tapahtuma oli Austin Watsonin pelirangaistuksen arvoinen kyynärpäätaklaus, joka kohdistui Teemu Hartikaisen päähän.

Hartikainen välttyi teon törkeydestä huolimatta onnekkaasti pahemmalta loukkaantumiselta, ja nyt hän sanookin menneiden olevan jo menneitä.

”Siitä on jo pitkä aika. Eiköhän pelata huomenna jääkiekkoa ja yritetä päästä finaaliin”, Hartikainen totesi perjantain treenien jälkeen.

”Tilanne oli ja meni.”

Kaikkiaan Hartikainen odottaa välierän vastustajalta samanlaista hurjastelua kuin torstaina Slovakialta.

”Varmasti vauhtia on huomenna taas pelissä ihan älytön määrä. Keskialueen trapissa ei varmasti pysty hirveästi seisomaan, koska he tulevat niin kovaa.”

Slovakian suunnalta tuli puolivälierän jälkeen tiukkaa kritiikkiä Leijonien pelitavalle, jonka sanottiin jopa ”tuhoavan jääkiekon” puolustusvoittoisuudellaan.

Hartikaista ei tuo kritiikki kummemmin hetkauta. Menestyksestä nauttineista pelaajista Jukka Jalosen Leijonien pelitavan toteuttaminen ei tunnu ikävältä.

”Saavat sääliä jos siltä tuntuu. En sanoisi meidän pelimme olevan edes niin puolustusvoittoista, aika hyvin olemme maalejakin tehneet.”

KHL:ssä hurjia pisteitä viime kausina tehneen Hartikaisen kohdalla avausmaali odottaa hyvistä paikoistakin huolimatta yhä itseään (8 ottelua, 0+4). Hän on silti tyytyväinen suorituksiinsa myös henkilökohtaisella tasolla.

”Aina voisi olla tehokkaampi, mutta joukkueena ollaan menty. Eilen tuli yksi maali omiin, mutta muuten ei ole hirveästi omissa soinut.”

”Tietenkin se harmittaisi silloin, jos ei voitettaisi eikä saisi maalia tehtyä. Niin kauan kuin voitamme ja pelaamme hyvin, ei sen pidä antaa millään tavalla vaikuttaa.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut