Karu sulaminen veti Ruotsin kapteenin hiljaiseksi – ”Helppoa on seistä täällä sen jälkeen ja sanoa, mitä olisi pitänyt tehdä”

Ruotsi tippui Kanadalle puolivälierissä, vaikka homma näytti olevan jo hallussa. Maalivahti Linus Ullmarkin ja kapteeni Oliver Ekman-Larssonin pettymystä lisäsi karu tapa, jolla tappio tuli.

Ruotsin maalivahti Linus Ullmark joutui pettymään, kun Kanada voitti jatkoajalla 4–3 ja nousi kolmen maalin takaa voittoon.

26.5. 20:56

Tampere

Ruotsin maalivahti Linus Ullmarkilla katseet ja tauot puheessa kertoivat enemmän kuin mitkään mahdolliset sanat, miltä hänestä tuntui helatorstaina Tampereen Nokia-areenan uumenissa.

Ruotsi oli juuri hävinnyt puolivälierissä jatkoajalla 4–3 Kanadalle. Mestaruusunelma murskaantui tylysti. Ruotsi johti peliä 3–0 ennen kolmatta erää ja Ullmark pelasi kuin unelma.

Kolmannessa erässä tanssin tahti muuttui ja lopulta Kanada eteni välieriin Drake Bathersonin ylivoimamaalilla.

Tässä syntyy Kanadan voittomaali jatkoajalla.

Ullmark kävelee ensin ohi haastattelualueen. Hän huikkaa tulevansa pian takaisin. Hän vastailee kaikessa rauhassa televisiokameroiden valossa ja etenee hiljalleen mediapisteitä eteenpäin kohti pukukoppia.

”Tuntuu pas**lta. Vain negatiivisia ajatuksia”, hän toteaa.

Vastauksien välissä katse kiertää katossa ja sanojen tulemisessa kestää. Pettymys on valtava ja se paistaa kauas.

”Ei ole hauskaa hävitä tällä tapaa”, Ullmark sanoo alleviivatakseen pelin erikoista loppua.

Ruotsi johti 3–1 vielä kaksi minuuttia ennen kolmannen erän loppua. Pierre-Luc Dubois kavensi ylivoimalla ja Mathew Barzalin tasoitusmaali meni hitaasti liruen Ullmarkin varusteiden välistä maaliin. Videolta tarkistettiin, ehtikö kiekko ylittää maaliviivan. Ehti, juuri ja juuri.

Kanadan 3–3-tasoitus meni kuin menikin maaliviivan yli maaliin.

Lopulta Ruotsin kultapojasta, NHL-tähti William Nylanderista, tuli epäonnen kantaja. Hän otti jatkoajan alussa jäähyn, jonka aikana Kanada sorvasi voittomaalin.

Kaksi erää Bostonin NHL-vahti Ullmark pysäytti kaiken ja oli matkalla illan sankariksi. Kaikkiaan hän torjui 38 kertaa.

”Yritän vain pysäyttää kiekkoja ja keskittyä seuraavaan. Valitettavasti ne rupesivat vain löytämään tiensä sisään kolmannessa erässä”, hän mietti pelin käännettä.

Kanada pääsi juhlimaan välieräpaikkaa.

Ruotsi oli alkulohkonsa toinen, mutta mitalipeleihin ei ole tällä kertaa asiaa.

Pettymys näkyi myös Ruotsi-kapteeni Oliver Ekman-Larssonin katseesta. Hän sai itsensä pelikuntoon missattuaan kaksi viimeistä alkulohkopeliä.

Mitä tapahtui kolmannessa erässä?

”En tiedä”, Ekman-Larsson vastaa ja pitää hetken hiljaisuuden. Hän ei ymmärrettävästi pystynyt sanallistamaan lopun käänteitä. Ruotsin kokema lopun sukellus oli näiden MM-kisojen tähän asti suurin sulaminen.

Ruotsi sai peliin unelma-alun, kun johto oli 2–0 seitsemän minuutin kohdalla. Homma vaikutti selvältä ennen kolmatta erää.

”Pelasimme 40 minuuttia hyvin. Heillä oli kova työ tehtävänä ja he ansaitsivat voittaa kolmannessa erässä.”

Myös Ekman-Larssonin puheesta paistoi läpi, että juuri tapa hävitä selvästä johdosta teki puolivälieräputoamisesta erittäin karvaan.

”Meidän olisi pitänyt pystyä pelaamaan kolmannessa erässä kuten kahdessa aiemmassa. Helppoa on seistä täällä sen jälkeen ja sanoa, mitä olisi pitänyt tehdä.”

Kanada jahtaa taas MM-kultaa viime vuoden mestaruuden jatkoksi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut