Leijonat on ollut MM-kisojen eliittiä erikoistilanteissa, mutta se on silti osa-alue, jonka kapteeni nostaa yhä kehityskohteeksi

Valtteri Filppula kiitteli sitä, että Leijonat pystyi hoitamaan Britannian lähdettyään peliin ennakkosuosikkina.

Valtteri Filppula teki Britanniaa vastaan maalin.

20.5. 19:56

Tampere

Leijonien 6–0-voittolukemat Britanniaa vastaan eivät jättäneet lopulta mitään jossiteltavaa. Suomi teki sen mitä pitikin ja otti voiton jääkiekon MM-turnauksen viidennestä ottelustaan.

Valtteri Filppula teki Suomelle 3–0-maalin toisessa erässä. Ottelun jälkeen jäältä poistui tyytyväinen kapteeni.

”Välillä tällaiset pelit voivat olla vaikeita, kun pitäisi olla ennakkosuosikki. Pelasimme hyvin, ja kun saimme pari maalia, peli rentoutui. Oli kaikin puolin hyvä esitys sellaisesta pelistä, joka piti voittaa”, Filppula sanoi.

Filppula, 38, sanoi, että ennakkosuosikin asemaa ei sen kummemmin otettu käsittelyyn joukkueen parissa ennen ottelua. Valmistautumisessa yritettiin noudattaa samoja käytäntöjä kuin aiemmissakin otteluissa.

"Yritimme valmistautua mahdollisimman hyvin. Kaikilla on omat juttunsa, mitä tekevät ennen peliä, että olisivat mahdollisimman valmiina. Siinä mielessä ihan tuttuja juttuja. Se toimi mielestäni hyvin. Meillä oli hyvä eka erä, ja saimme painettua pelin heidän alueelleen.”

Leijonien turnaus on kestänyt viikon ja otteluita on pelattu viisi. Se tarkoittaa puolimatkan krouvia siinä tapauksessa, että Leijonat pääsee mitalipeleihin ja pelaa kymmenen peliä.

Viisi ensimmäistä peliä on tuonut neljä voittoa ja Ruotsille kärsityn tappion varsinaisen peliajan jälkeen.

Missä Leijonilla ovat kehityksen paikat turnauksen jatkoon?

”Toivoisin, että joka osa-alueella peli kehittyy, kun ollaan enemmän yhdessä ja saadaan pelejä alle. Se on tavoite. Totta kai erikoistilanteet on yksi osa-alue, kun mennään pidemmälle. Pelit ovat tosi tiukkoja eikä tule paljon maaleja. Silloin niistä olisi hyvä tehdä ja tappaa vastustajan ylivoimia. Kun on yhdestä poikki, on aika pienestä kiinni, mihin suuntaan peli menee.”

Pelkkien prosenttien valossa erikoistilanteet ovat olleet jo mainiolla tasolla. Alivoimalla Suomi ei ole edelleenkään päästänyt ainuttakaan maalia. Alivoimaisena pelattuja minuutteja on vasta 18. Ylivoimalla Suomi on tilastokakkosena Kanadan jälkeen. Kovimmat vastustajat ovat tosin vasta edessä.

Suomelle Britannia-peli oli vasta ensimmäinen, joka alkoi kello 16.20. Kaikki aiemmat pelinsä Leijonat on pelannut illalla kello 20.20 alkaen.

”Oli ihan kiva, että tuli aiempi peli. Tietysti kaikki muuttui päivällä aikaisemmaksi. lounaat ja muut. Muuten mentiin samalla kaavalla.”

Lauantaina Suomi pääsee jälleen iltapäivällä alkavaan otteluun. Turnaus jatkuu Itävaltaa vastaan, kun Suomi pelaa toiseksi viimeisen alkusarjan ottelunsa.

”Meillä on ollut hyvä alkuturnaus ja tästä on hyvä jatkaa. Vielä on kovia pelejä jäljellä. Tehdään kaikki siihen, että palautuisimme hyvin ja huomenna taas pelataan.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut