Ässissä Esa Lindelliä valmentanut Pekka Rautakallio kertoo millaisen pelaajan Leijonat saa: ”Jokainen joukkue haluaa hänenlaisensa pelaajan”

Lindell pelasi Liigassa edellisen kerran kaudella 2014–2015, jolloin hän voitti puolustajien pistepörssin Ässissä. Rautakallion mukaan Heiskanen ja Lindell auttavat jo valmiiksi hyvää joukkuetta entisestään ja ovat iso apu nimenomaan kaikista isoimmissa otteluissa.

Esa Lindell on loistava pelaaja kaksinkamppailuissa. Niissä hän selviytyi usein voittajaksi myös NHL:n pudotuspeleissä, joissa Dallas Stars putosi seitsemännen pelin jatkoerässä Calgary Flamesille.

18.5. 14:55

Tampere

Leijonat saa torstaina puolustukseensa kaksi loistavaa vahvistusta. Jo aikaisemmin ilmoitetun puolustaja Miro Heiskasen lisäksi pakistoon saapuu Esa Lindell.

Nykyään 27-vuotias Lindell on vakionimi Dallas Starsin NHL-joukkueessa. Hän kuuluu ryhmän ehdottomiin avainpelaajiin ja tienaa kaudessa noin 5,5 miljoonaa euroa. Palkkakuitti kertoo arvostuksesta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut