Juho Lammikko tiesi, mitä odottaa – Selvä arvio USA:n jäähymäärästä: ”Ei ollut yllätys”

Juho Lammikko on tottunut pelaamaan pohjoisamerikkalaisia vastaan NHL:ssä. Alivoiman uurastaja tykkää mennä itsekin mukaan kahnauksiin.

Porilainen Juho Lammikko (oikealla) väänsi tiukasti USA-pelaajien kanssa maanantain voitossa.

16.5. 23:54

Aamulehti

Yhdysvallat latoi maanantaina Leijonia vastaan taululle peräti 41 minuuttia rangaistuksia.

Suomi käytti sen maanantaina hyödyksi niin hyvin kuin mahdollista. Leijonat teki kolme ensimmäistä maaliaan ylivoimalla ja neljännenkin tasavajaalla. Lopulta voittoluvut kirjattiin selvästi 4–1.

”Ylivoima oli erittäin hyvää ja alivoimalla tapettiin USA:n tilanteet”, tiivisti Leijonien alivoimapelin yksi sankareista Juho Lammikko.

Kun Austin Watson ajettiin ulos toisessa erässä, Suomi osui kahdesti viiden minuutin ylivoimalla: Valtteri Filppula ja Sakari Manninen veivät Suomen 3–0-johtoon.

USA otti kahdeksan pikkukakkosta ja yhden 5+20-minuutin rangaistuksen.

USA ei selvästikään ollut niin sanotusti tuomarilinjan kanssa samalla aaltopituudella. Mukana oli myös huolimattomuutta ja selvää turhautumista.

NHL:ssä pohjoisamerikkalaisia vastaan useamman vuoden pelannut Suomen porilainen NHL-apu Lammikko kertoo, että vastustajan jäähyherkkyys oli tiedossa.

”Ei ollut yllätys, että ottivat noin paljon jäähyjä. Ei lähdetty itse mukaan siihen samaan vääntöön.”

Kolmoskentässä uurastanut Juho Lammikko ei kerännyt USA-pelissä tilastomerkintöjä.

Vancouver Canucksin hyökkääjä on tottunut kamppailemaan NHL:ssä kovaa. Pelityylillinen ero eurooppalaiseen jääkiekkoon saattoi olla yksi syy USA:n isoon jäähymäärään.

”Tiedettiin, että he kamppailevat kovaa ja luistelevat hyvin. He ovat erittäin vahvoja kamppailijoita. Varmaan joskus on tyypillistä, että sen seurauksena tulee paljon jäähyjä, ja välillä tulee tällaisia pelejä”, Lammikko arvioi.

Lammikko oli tyytyväinen Leijonien alivoimapeliin, joka nollasi jenkkien ylivoiman.

Välillä täytyi etsiä erilaisia kuvakulmia maalin puolustamiseen.

”Tuomarit vihelsivät hyvin”

Lammikko nosti esille myös hieman erilaisen tuomarilinjan, kun siirrytään NHL-peleistä MM-kisatasolle.

”Vähän on eri linja, eivät varmaan ole siihen niin tottuneita.”

Myös Leijonat kulutti jäähypenkkiä seitsemän kahden minuutin rangaistuksen verran.

”Mielestäni tuomarit vihelsivät hyvin ja ottivat kaikki ylimääräiset pois. Pelattiin hyvää alivoimaa ja se riitti ylivoimatehojen kanssa”, Lammikko kertoi.

Kun Suomi oli useasti ylivoimalla, etenkin viiden minuutin pätkä toisessa erässä, osalle pelaajista tuli pitkiäkin pelitaukoja. Muutaman kerran Leijona-pelaajat hyppäsivät pelikatkoilla jäälle ja vetivät pari luistelukierrosta.

”Siinä vaan yrittää parhaan mukaan pysyä virkeänä. Kyllä siihen oppii. Yritän samalla tsempata jätkiä, jotka pelaavat enemmän.”

Kaikkiaan maanantai-illan ottelu oli täynnä pieniä ja isompiakin kahnauksia. Lammikkokin sai niistä osansa ja oli usean kerran puolustamassa joukkuekaveria nujakassa.

”Sinne mukaan vaan, jos muutkin on! Sinne ryhmään mukaan chillaamaan”, Lammikko kertoi virnistyksen kera.

Suomi ja Juho Lammikko jatkavat MM-kisojaan keskiviikkona Ruotsia vastaan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut