Loukkaantuneen Roope Hintzin tilalle olisi mahdollista löytää mainio korvaaja – soiton pelaajalle olisi pitänyt jo lähteä

16.5. 17:28

Leijonien valmennuksella oli todennäköisesti kaikki mietittynä valmiiksi. Jos Dallas Stars ei jatka pelejään NHL:ssä, pyydetään joukkueesta kotikisoihin mukaan puolustaja Miro Heiskanen ja hyökkääjä Roope Hintz.

Dallas putosi lopulta seitsemännen pelin jatkoajalla Calgary Flamesille ja Heiskanen pikaisella aikataululla mukaan ilmoitettiinkin. Hintzin kohdalla halu kotikisoissa pelaamiseen kariutui loukkaantumiseen.

Yksi paikka olisi siis edelleen Leijonien joukkueeseen auki.

Siihen löytyisi ehdoton täsmäkohde. Porilainen Erik Haula vahvistaisi joukkuetta monella eri tavalla. Hän olisi Hintzin jälkeen paras mahdollinen vaihtoehto Leijonien kokoonpanoon tässä tilanteessa.

Haula on tasoltaan nimenomaan NHL-pelaaja, joka on tahkonnut urallaan paljon kovia otteluita maailman kovimmassa kiekkosarjassa. Mestaruus häneltä vielä puuttuu NHL:ssä, mutta finaaleissa Haula on päässyt pelaamaan kaudella 2017–2018. Hän tietää millaista on pelata nimenomaan voitoista.

Päättyneellä kaudella Haula pelasi suurimman osan kaudesta Boston Bruinsin kakkosketjussa. Se ei ole paikka, jossa pelataan pidempiä aikoja, jos pelaamisessa on suuria ongelmakohtia.

78 runkosarjapelissä Haula nakutti mukavat 18+26 tehopistettä. Uransa toiseksi kovimman määrän. Kunto oli myös loppukautta kohden huomattavan nouseva, sillä ensimmäisen 26 pelin aikana Haula teki ainoastaan pisteet 1+4.

Yhtenä vaihtoehtona Leijoniin pidetty Dallas Starsin Joel Kiviranta teki esimerkiksi NHL-kauden aikana 56 ottelussa pisteet 1+6. Ero Haulaan on merkittävä. Kasperi Kapasen kausi Pittsburg Penguinsissa oli sekin pelillinen pettymys, vaikka pinnoja tulikin 11+21. Kapanen ja Kiviranta ovat lisäksi laitahyökkääjiä.

Haula on Hintzin tavoin keskushyökkääjä. Hän on hyvä aloittaja, joka pystyy auttamaan joukkuetta monella Jalosen toivomalla tavalla.

31-vuotiaalla pelaajalla voisi myös olla suuri motivaatio päästä kokeilemaan voittamista kotikisoissa. Isommat pokaalit palkintokaapista puuttuvat ja Leijonissa sellaisen nappaaminen olisi mahdollista. Jokainen pelaaja haluaa urallaan jotain voittaa, eikä Haulan kohdalla vuosia huipputasolla ole enää mahdottoman paljon jäljellä.

Haula ei varmasti ollut päävalmentaja Jukka Jalosen listalla siinä vaiheessa, kun Hintzin saapuminen oli mahdollista ja ehkä jopa alustavasti sovittukin. Sillä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä ja katse olisi syytä siirtää kakkosvaihtoehtoon.

Sillä sekunnilla, kun Hintzin poissaolo loukkaantumisen takia varmistui, olisi Leijonien suunnalta pitänyt lähteä soitto Haulalle. Kuka tietää, vaikka niin olisi tapahtunutkin.

Ellei ole, on se hyvin erikoista.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut