Olympiakisojen kultavahti Säteri imee energiaa MM-kotiyleisöstä – "Meille tämä on hieno mahdollisuus"

Leijonien hyvähenkinen maalivahtikolmikko on Tampereella kiveen hakattu.

Juho Lammikko (vas.) ja Harri Säteri kuvattuna 5. toukokuuta.

10.5. 21:40

STT, Tampere

Maalitykki Patrik Lainetta ei tiistaina kotikonnuillaan Tesomalla näkynyt, mutta tamperelaislähiön jäähallissa Suomen jääkiekkomaajoukkueen kokoontumisessa oli pikantti NHL-mauste. Leijonien MM-ryhmään varmistuneet NHL-vahvistukset esittäytyivät, mukanaan olympiaturnauksen kultavahti Harri Säteri.

Olympia-Pekingissä kunnostautunut Säteri eräässä mielessä huipensi loppukautensa siirryttyään KHL:n Sibir Novosibirskistä NHL:n Arizona Coyotesiin. Huipennus jäi kuuden ottelun mittaiseksi rupeamaksi, sillä NHL-heittopussi Arizonan kausi päättyi runkosarjaan.

Vaikka Arizonan NHL-taival oli ohdakkeinen, 32-vuotiaaksi ehtineenä jääkiekkoilijana monenlaista kokenut Säteri ei altavastaajan asemasta stressiä ottanut.

”NHL oli hyvää valmistautumista MM-kisoja ajatellen, että pääsi pelaamaan sarjapelejä. Varmaan sillä oli positiivinen vaikutus”, Säteri kertoi Tesomalla.

Olympiaturnauksen jälkeinen loppukausi olisi KHL:ssä jäänyt Venäjän Ukrainassa aloittaman hyökkäyssodan jalkoihin. Florida Panthersissa aiemmin yhdeksän NHL-ottelua pelannut Säteri sai pidettyä pelituntumaa yllä Phoenixin lämmössä.

Mikael Granlund kiilaa kisoihin

Leijonien lopullinen MM-kokoonpano on vielä osin pilviharson peitossa. Ensimmäiset MM-kisapassit leimataan Tampereella torstaina.

Päävalmentaja Jukka Jalosen ja GM Jere Lehtisen valintatutkalla vilkkuu mitä todennäköisimmin Mikael Granlundin Nashville Predatorsin putoaminen neljännesvälierissä Coloradoa vastaan suoraan häviöin 0–4.

Granlund hetkauttanee Leijonien hyökkäyksen kokoonpanoa, mutta Suomen maalivahtivalinnat on hakattu kiveen, varsinkin kun Nashvillen ehdoton ykkösvahti Juuse Saros loukkaantui runkosarjan lopussa.

Säteri, viime vuoden MM-kisojen Leijonien vahti Jussi Olkinuora ja kolmosveskarin osaansa nurkumatta sopeutuva Frans Tuohimaa ovat MM-jäälle hyvähenkinen ja osaava maalivahtikolmikko.

”Tunnemme toisemme pitkältä ajalta. On innostunut fiilis päästä tekemään töitä heidän kanssaan”, Säteri sanoi.

Kun Suomi isännöi jääkiekon arvokisoja, puhe tulee vääjäämättä suosikin paineista. Olympiavoittajana niitä on mahdoton väistää.

Säteri pyöräyttää asetelman positiiviseksi.

”Meille joukkueena tämä on hieno mahdollisuus. Pitää imeä kaikki energia kotiyleisöstä ja välttää ottamasta turhia, ylimääräisiä paineita.”

Jokiharju koronassa

Suomen päävalmentajalle Jaloselle kotikisat ovat Leijonien ratissa kolmas MM-turnaus. Kaksi aiempaa yritystä kotimaan kamaralla ovat tuoneet neljännet sijat.

Vuosien 2012 ja 2013 kotiturnausten jälkeen Jalonen on MM-kisoissa luotsannut Suomen maailmanmestariksi nuorissa 2016 ja aikuisissa voittajaksi 2019 ja hopealle 2021 sekä viimeksi olympiakultaan helmikuussa Pekingissä.

Voi vain kuvitella, minkälaiset odotukset säestävät Leijonia koti-Suomessa.

”Olemme valmistautuneet kisoihin hyvin. Onhan tässä huikea fiilinki päällä”, Jalonen myönsi.

Buffalon NHL-puolustaja Henri Jokiharju potee MM-turnauksen alla oireetonta koronaa, mutta toipunee jäälle alkulohkon toiseen otteluun lauantaina Latviaa vastaan.

Myös sunnuntaina Tukholmassa EHT-turnauksen päätösottelussa Ruotsia vastaan kolhuja saaneet pelaajat hyökkääjä Saku Mäenalasta myöten olivat tiistaina Tesoman-kokoontumisessa hyvävoimaisen näköisiä.

”Huomisissa (keskiviikon) harjoituksissa sitten viimeistään nähdään, mikä heidän vointinsa on”, Jalonen sanoi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut