Montreal Canadiensin maalivahti Patrick Roy nosti Stanley Cupia vuonna 1993, jolloin kanadalainen joukkue viimeksi voitti NHL:n mestaruuden.

Jatkuuko Kanadan kirous?

Kanadalaiset joukkueet eivät ole voittaneet Stanley Cupia sitten vuoden 1993, mikä uhmaa kaikkia todennäköisyyksiä. Silti, ilman mestaruuksiakin, Kanada on Juho Lammikolle ja Joel Armialle unelmien kiekkomaa.


2.5. 6:00

Kirous on kestänyt 29 vuotta. Maanantaina alkavissa NHL:n pudotuspeleissä sitä yrittää kumota kolme kanadalaista joukkuetta: Calgary, Edmonton ja Toronto.

Mestaruuspokaali Stanley Cupia ei ole saatu jääkiekon kotimaahan sitten vuoden 1993, jolloin sen voitti Montreal Canadiens.

NHL:n joukkueista 25 on Yhdysvalloista ja seitsemän Kanadasta. Pelkistetyllä matematiikalla kanadalaisten pitäisi siis viedä mestaruus neljän tai viiden vuoden välein.

Montrealin mestaruuden jälkeen kanadalainen joukkue on yltänyt finaaleihin kuudesti mutta hävinnyt joka kerta (Vancouver 1994, Calgary 2004, Edmonton 2006, Ottawa 2007, Vancouver 2011, Montreal 2021).

Voiko se olla silkkaa sattumaa?

Taikauskoisen teorian mukaan kirous olisi seurausta vuoden 1993 finaalisarjan puhutuimmasta tapahtumasta.

Wayne Gretzkyn ja Jari Kurrin Los Angeles oli voittanut ensimmäisen loppuottelun ja johti seuraavaa toiseksi viimeisellä minuutilla, kun Montrealin päävalmentaja Jacques Demers päätti riitauttaa Los Angelesin puolustajan Marty McSorleyn mailan mittasuhteet.

Tuomari totesi mailan lavan liian käyräksi ja passitti McSorleyn jäähylle. Montreal vaihtoi vielä maalivahdin kuudenneksi kenttäpelaajakseen, tasoitti ylivoimalla, voitti jatkoajalla ja karkasi mestaruuteen siitä suoraan otteluvoitoin 4–1.

Hetki, johon väitetty kirous juontaa juurensa. Tuomarit mittasivat Los Angelesin Kingsin puolustajan Marty McSorleyn mailan lapaa kotijoukkue Montreal Canadiensin pyynnöstä finaalisarjan toisessa ottelussa 3. kesäkuuta vuonna 1993.

Kirous olisi siis langennut kanadalaisten niskaan, koska Montreal saavutti ratkaisevan edun pilkunviilauksella, jota saattoi pitää epäurheilijamaisena.

”Mielenkiintoista haha”, Montrealin pelaaja Joel Armia vastaa tekstiviestiin teoriasta.

Hän kertoo, että ei ole kuullut koko jutusta aiemmin, vaikka vaikuttaa joutuneen itsekin kirouksen uhriksi.

Montreal ylsi viime vuonna finaaleihin ensi kertaa sitten mestaruusvuotensa 1993 ja ensimmäisenä kanadalaisena joukkueena kymmeneen vuoteen. Lopputulos oli – tietysti – tappio. Tampa Bay vei kannun otteluvoitoin 4–1.

Mainittakoon, että viime kaudella kanadalaisjoukkueen päätyminen finaaleihin oli tavallista todennäköisempää, koska koronarajoitusten takia matkustus valtionrajan yli minimoitiin. Kanadan joukkueille taattiin niiden kesken selvitettävä paikka neljän parhaan joukkoon.

Montrealin aikeet revanssista tällä kaudella murenivat nopeasti. Siitä tuli pisteiden valossa runkosarjan huonoin joukkue. Aivan tällaista romahdusta tuskin kukaan osasi odottaa, vaikka Montreal menetti tärkeitä pelaajia. Sen tapahtuminen kertonee sarjan tasaisuudesta.

Toisaalta tasaisuuden ja yllätyksellisyyden pitäisi vahvistaa olettamaa, että kanadalaisetkin joukkueet yltäisivät silloin tällöin mestaruuteen.

Tämän kauden pudotuspelien kolmessa kanadalaisjoukkueessa ainoat suomalaispelaajat ovat Edmontonin maalivahti Mikko Koskinen ja hyökkääjä Jesse Puljujärvi sekä Calgaryn puolustaja Juuso Välimäki, joka tosin on pelannut lähinnä farmiliigan puolella.

Vedonlyöntitoimistojen mukaan pudotuspelien selvä suosikki on Colorado mutta kanadalaiset Calgary ja Toronto kuuluvat neljän todennäköisimmän mestarin joukkoon.

Ehkä jompikumpi niistä viimein rikkoo kirouksen. Mutta entä jos kanadalaisten menestymättömyydelle on muitakin kuin yliluonnollisia syitä?

Kanadalainen sanomalehti National Post pureksi asiaa laajassa juttusarjassa keväällä 2016 inspiraationaan kansallinen järkytys: kaikki seitsemän kanadalaisjoukkuetta jäivät tuolloin pudotuspelien ulkopuolelle. (Tapahtunutta voi tosin pitää äärimmäisenä poikkeamana, sillä 2015 ja 2017 pudotuspeleihin ylsi viisi kanadalaista, enemmän kuin kymmeneen kauteen aiemmin tai kertaakaan sittemmin.)

Yleisin selitys on raha. Yhdysvaltain markkinat ovat ylivoimaiset Kanadaan nähden. Kanadalaisten taloudellista pärjäämistä on myös rasittanut ajoin hyvin epäedullinen valuuttakurssi.

Joel Armia pohtii puhelinhaastattelussa, josko vapaiksi agenteiksi jääneet huippupelaajat hakeutuisivat mieluummin Yhdysvaltoihin pienemmän verotuksen takia.

”Mutta on vaikea keksiä yksittäisiä syitä.”

Kukkarojen syvyys on sikäli huono selitys, että kaikkien aikojen menestyneimmät joukkueet Montreal (24 Stanley Cupia) ja Toronto (13) on nykypäivänäkin arvioitu New York Rangersin jälkeen kaikkein arvokkaimmiksi NHL-organisaatioiksi.

NHL myös tasaa taloudellisia voimasuhteita vuonna 2005 käyttöön otetulla palkkakatolla ja myöntämällä lupaavien nuorten pelaajien varausvuoroja ensin huonoimmin pärjänneille joukkueille.

Silti esimerkiksi Edmonton Oilers ei ole saavuttanut mainittavaa menestystä vuoden 2006 finaalipaikkansa jälkeen, vaikka se sai ykkösvarauksen neljänä kesänä kuudesta vuosina 2010–2015.

National Post löysikin syitä alisuorittamiseen joukkueiden kykyjenetsijöiden epäonnistumisesta ja niiden johtoportaiden tempoilusta.

NHL-kiekko on kaikkinensa valunut rajan eteläpuolelle. Vuonna 1992 aloittanut Ottawa Senators on viimeisin uusi joukkue Kanadassa. Silloin kanadalaisia oli kahdeksan, tasan kolmasosa liigan joukkueista.

NHL on laajentunut sittemmin kahdeksalla joukkueella mutta vain Yhdysvaltoihin. Lisäksi kanadalaisista joukkueista Quebec Nordiques muutti vuonna 1995 Coloradoon ja Winnipeg Jets vuonna 1996 Arizonaan. Jets ”palasi” Winnipegiin vuonna 2011, joskaan kyse ei ollut Arizonan vaan Atlantan joukkueen muutosta.

Quebecin kaupunki tavoitteli laajennusjoukkueen paikkaa samaan aikaan kun sellainen myönnettiin Las Vegasille. NHL perusteli päätöstä Kanadan dollarin huonolla kurssilla ja tarpeella saada joukkueita ennemmin länteen kuin itään.

”Quebecin kaupunki on yrittänyt aktiivisesti saada NHL-joukkuetta yli kuuden vuoden ajan, eikä liiga ole osoittanut pienintäkään kiinnostusta hyväksyä heitä takaisin riviin”, jääkiekon raamatuksi kutsuttu The Hockey News kirjoitti viime tammikuussa.

”Tämä on fanaattinen kiekkokaupunki, niin kuin muutkin Kanadan kaupungit.”

NHL:n pelaajista lähes puolet on kanadalaisia, vaikka valtaosa pelaa Yhdysvalloissa. Montrealin maalivahtilegenda Ken Dryden on paikantanut yhden syyn Kanadan joukkueiden alamäkeen jopa yhteiskunnan arvojen muutoksesta.

Pelaajat menevät muiden ihmisten tapaan naimisiin entistä vanhempana, ja se tarkoittaa usein avioitumista lukiorakkauden sijaan yhdysvaltalaisen mallin, näyttelijän tai laulajan kanssa, mikä sitoo heidät Yhdysvaltoihin, kirjoitti Dryden sanomalehti The Wall Street Journalissa vuonna 2015.

National Post listasi Kanadan skandaalikeväänä 2016 seitsemän toisiinsa kytkeytyvää syytä, miksi Kanadassa on Yhdysvaltoja rankempaa pelata ammatikseen: huonommat joukkueet, kriittisempi media, ankarammat fanit, suuremmat paineet, malttamattomammat omistajat, organisaatioissa vähemmän jatkuvuutta ja... huonompi ilmasto.

Winnipegissä tulokasennätykset rikkonut Teemu Selännekin rakastui Kaliforniaan niin, että jäi sinne uransa loputtua.

Maailmanmestari Juho Lammikko kaupattiin viime syksynä toiseen suuntaan, Floridan auringon alta koleaan talvisateiden Vancouveriin. Hän kuitenkin ylistää Kanadassa pelaamisen erityisyyttä.

Floridassa katsomo täyttyy, jos joukkue pärjää, mutta Vancouverissa halli on aina täynnä, hän kuvailee.

”Yritän olla lukematta paljon mediaa, mutta huomio on huomattavasti isompaa jo sen perusteella, miten paljon toimittajia käy treeneissämmekin”, Lammikko kertoo puhelimessa.

”En ole tähtitason pelaaja, mutta minutkin on tunnistettu kaupungilla. Tämä on fanaattinen kiekkokaupunki, niin kuin muutkin Kanadan kaupungit.”

Vancouver Canucksin hyökkääjä Juho Lammikko kaatui Calgary Flamesin puolustajan Noah Hanifinin taklauksesta vierasottelussa toissa lauantaina.

Joel Armia ylistää samaan sävyyn Montrealia.

”On tosi mahtavaa pelata Montrealissa. Tämä on niin legendaarinen kiekkokaupunki, fanit ihan huikeita”, hän sanoo.

”On paljon perheitä, joissa Canadiensin fanittaminen on periytynyt sukupolvelta toiselle. Se on ihan uskomaton juttu.”

Armiakin on pelannut aiemmin Yhdysvalloissa. Buffalo Sabresin farmijoukkue, Rochester Americans, on vaihtunut osuvasti Montreal Canadiensiin. Rochester tosin kuuluu sekin pohjoisen fanaattiseen lätkävyöhykkeeseen.

Välissä Armia pelasi Winnipegissä.

”Montrealia pienempi mutta fanaattisuudeltaan samaa luokkaa.”

”Olen tosi kiitollinen, että olen saanut pelata kanadalaisissa joukkueissa.”

Armia huomauttaa, että kanadalaisten kiekkoinnolle on käytännöllinenkin syy: Muita suurten lajien ammattilaisjoukkueita ei juuri ole seurattavaksi.

”Vain Torontossa on myös baseballjoukkue ja koripallojoukkue.”

Armia kertoo, että nuorempana hän ei ajatellut kiekkokulttuurin eroja Kanadan ja Yhdysvaltojen välillä.

”Ainoa tavoitteeni oli päästä ylipäänsä NHL:ään. Nyt olen tosi kiitollinen, että olen saanut pelata kanadalaisissa joukkueissa.”

Kanadan viheliäiselle kuivalle kaudelle Armia tai Lammikko eivät keksi uusia selityksiä, he lähinnä myötäilevät edellä esitettyjen järkisyiden mahdollisuutta.

Huonon tuurin osuutta korostaa kumpikin.

Heistä itsestään ei ole onnen kääntäjiksi. Ei ennen ensi kautta.

Montreal Canadiensin hyökkääjä Joel Armia pyristeli eroon Toronto Maple Leafsin puolustajan Mark Giordanosta vierasottelussa huhtikuun alussa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut