Miksi jääkiekon MM-kotikisojen ottelut alkavat 20 minuuttia yli tasan? Näin pääsihteeri vastaa

Tampereella MM-ottelunsa pelaavat Leijonat aloittavat alkulohkon ottelunsa kello 16.20 tai 20.20.

Jääkiekon MM-kotikisojen pääsihteeri Heikki Hietanen kertoo kisojen otteluiden alkavan 20 minuuttia yli tasan televisioyhtiöiden pyynnöstä. Kisojen maskotti on nimeltään Miracleo.

28.4. 12:49

Jääkiekon MM-kisojen aikatauluja tutkineet ovat saattaneet ihmetellä otteluiden erikoista alkamisaikaa.

Suurin osa kahden viikon kuluttua käynnistyvien kisojen otteluista alkaa kello 16.20 tai 20.20, mutta myös muita ajankohtia löytyy.

Niitä kaikkia yhdistää yksi yhteinen tekijä. Kiekko putoaa jäähän jokaisessa turnausottelussa 20 minuuttia yli tasan.

Kotikisojen pääsihteeri Heikki Hietanen kertoo alkamisaikojen siirtämisen lähteneen televisioyhtiöiden toiveesta. Aiemmin ottelut ovat alkaneet kymmenen yli tasan.

”Peliaikoja on viety eteenpäin kymmenellä minuutilla sen takia, että heillä on pre game -haastatteluja, jokaisella on omat studiot ja niin poispäin. He ovat halunneet pidentää peliä edeltävää studioaikaa”, Hietanen sanoo.

Tampereen Nokia-areenalle tai Helsingin jäähalliin saapuvien kisavieraiden kannattaa Hietasen mukaan olla katsomossa kymmenen minuuttia ennen ottelun alkua.

”Molemmissa halleissa on alkushow’t ennen pelin alkua. Toivomme, että yleisö tulee hyvissä ajoin peliin nähdäkseen sen kokonaan”, Hietanen sanoo.

Kisojen päänäyttämö Nokia-areena avattiin Tampereelle viime vuoden joulukuussa.

Joulukuussa avattu Nokia-areena on Euroopan modernein monitoimiareena, jossa on käytössä maailmanluokan teknologiaa led-kaukaloineen ja projektoreineen.

Yli 50-vuotias Helsingin jäähalli ei yllä samalle tasolle, mikä näkyy alkushow’n toteutuksessa.

”Vähän me joudutaan antamaan siinä periksi, mutta molemmissa on alkushow’t. Ihan identtiset ne eivät teknisistä syistä voi tällä kertaa olla”, Hietanen sanoo.

Kisa-areenoiden ovien on tarkoitus avautua tuntia ennen pelin alkua.

”Se on aikataulutettu näin, mutta meidän täytyy aina tyhjentää halli otteluiden välissä, ja jos edellinen peli menee lisäajalle, niin päättymisaika voi venyä. Sitten pitää saada halli tyhjäksi ja alkaa täyttää sitä heti uudestaan”, Hietanen kertoo.

Jokainen katsoja joutuu siis poistumaan paikaltaan, vaikka taskussa olisikin lippu myöhemmin alkavaan otteluun.

”Joutuu käymään ulkona”, Hietanen vahvistaa.

”Olemme miettineet, olisiko ollut mahdollista järjestää lipuntarkastukset sisällä, mutta jos hallissa on 13 000 ihmistä, niin se on mission impossible tehdä tsekkaus hallin sisällä ja sitten ajaa juuri ne henkilöt ulos, joilla ei ole sitä seuraavan pelin lippua. Se täytyy vaan kierrättää ulkokautta.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut