MM-jääkiekko Suomessa myös vuonna 2023? Ruotsista tulee idealle vahvaa kannatusta

Kansainvälisen jääkiekkoliiton vietyä kisat pois Venäjältä uusi kisaisäntä valitaan vielä kevään aikana.

Pelataanko Nokia-areenalla MM-kiekkoa myös vuonna 2023?

27.4. 20:02

Ruotsi ei ole kiinnostunut järjestämään jääkiekon miesten MM-kisoja ensi vuonna, sanoo Ruotsin jääkiekkoliiton puheenjohtaja Anders Larsson Ruotsin yleisradioyhtiön SVT:n haastattelussa.

Asia tuli keskiviikkona ajankohtaiseksi, koska Kansainvälinen jääkiekkoliitto vei kisat pois Venäjältä. Uusi kisaisäntä valitaan toukokuussa Tampereella ja Helsingissä pelattavien MM-kisojen yhteydessä.

Ruotsissa pelataan tulevina vuosina useita jääkiekon MM-kisoja: ensi vuonna tyttöjen alle 18-vuotiaiden kisat, seuraavana vuonna miesten alle 20-vuotiaiden MM-kisat ja vuonna 2025 miesten MM-kisat. Siksi Larssonin mukaan ei ole järkevää ottaa enää lisää MM-kisoja.

Sen sijaan Larsson kannattaa MM-kisojen järjestämistä Suomessa.

”Toivotamme tervetulleeksi sen, että Suomi nostaa käden ylös”, Larsson sanoo.

”Suomi on vahva jääkiekkomaa, jossa on tänä vuonna MM-kisat ja siten he olisivat valmiita. Jos Suomi on kiinnostunut, se on vahva vaihtoehto. Siitä ei ole epäillystäkään.”

Suomen Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harri Nummela totesi Ylelle, että kisojen järjestäminen myös vuonna 2023 kiinnostaa.

”Jääkiekkoliitto on omassa hallituksessaan tehnyt päätöksen, että olemme valmiita keskustelemaan mahdollisuudesta, että kisat järjestettäisiin keväällä 2023 Suomessa”, Nummela sanoi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut