TPS taisteli ja pilasi Lukon illan U20 SM-sarjassa – ratkaiseva peli Turussa perjantaina

Turkulaiset tasoittivat paras kolmesta -sarjan Raumalla.

31.3. 20:17

U20 SM-sarjan hallitseva mestari Lukko oli erinomaisessa tilanteessa torstaina. Joukkue olisi edennyt sarjan loppuotteluihin, jos se olisi onnistunut kukistamaan TPS:n kotihallissaan Raumalla.

Niin ei kuitenkaan käynyt, sillä turkulaiset kykenivät tasoittamaan paras kolmesta -ottelusarjan voitot 1–1:een.

Iso käänne nähtiin jo ottelun alkumetreillä, sillä vierasjoukkue tinttasi kaksi osumaa Lukon verkkoon jo ennen ensimmäisen erän puoltaväliä. Avausosuma syntyi ajassa 6.18 ja seuraava ylivoimalla ajassa 8.16.

Lukko puolestaan joutui odottamaan avausmaaliaan pitkän tovin. Verkko heilui vasta kolmannessa erässä ajassa 41.49, kun puolustaja Kalle Ervasti teki ylivoimamaalin Aleksi Käyrän ja latvialaisen Janis Svanenbergsin syötöstä.

Lopussa Lukko otti maalivahtinsa Juuso Helomaan pois ajassa 58.40, mutta TPS osui vain kahdeksan sekuntia myöhemmin siirtäen lukemat 1–3:een.

Raumalaisten laihaksi lohduksi jäi ajassa 59.55 syntynyt 2–3-kavennus, jonka teki Luka Nyman Sami Päivärinnan syötöstä. Enempää maaleja pelissä ei nähty.

Sarja jatkuu näin ollen perjantaina, jolloin pelataan ratkaiseva ottelu Turussa. Voittaja etenee loppuottelusarjaan, jossa odottaa KalPa. Kuopiolaiset pesivät omassa välieräsarjassaan Oulun Kärpät puhtain voitoin 2–0.

Lue lisää: Mikael Kotkaniemen käskyttämä Lukon nuoret enää voiton päässä loppuotteluista

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut