Ässien maalitykille Arto Javanaisen ja Saku Koivun mukaan nimetyt palkinnot

Ässille myös sarjan rehdin pelin palkinto.

Leevi Viitalan tehot huomioitiin myös palkitsemisissa.

23.3. 18:13

Pori

Ässien Leevi Viitala on tehnyt alle 20-vuotiaiden SM-sarjassa hurjaa jälkeä kahden viimeisimmän kauden aikana.

Viitala, 20, teki viime kaudella 26 otteluun tehot 25+10=35. Tällä kaudella hän tykitti 30 otteluun tehot 28+21=49.

Hyökkääjän kahden viime kauden yhteistehot nuorten sarjassa on siis 56 ottelussa syntyneet 53+31=84.

Viitalan tämän kauden tehot toivat hänelle myös henkilökohtaisia palkintoja. Ässähyökkääjä voitti sarjan maalintekijäkuninkuuden, joka toi hänelle Arto Javanainen -palkinnon. Lisäksi palkittiin Saku Koivu -palkinnolla sarjan parhaana hyökkääjänä.

Pistepörssissä Viitala oli viides. Voiton ja Kari Jalonen -palkinnon vei TPS:n Vili Munkki (43 ottelua, 21+32=53). Sarjan parhaan pelaajan Teemu Selänne -palkinto meni Tapparan puolustajalle Jiri Pärssiselle. Hän sai myös parhaan puolustajan Reijo Ruotsalainen -palkinnon.

Saku Koivu -palkintoa on jaettu vuodesta 2011. Viitalasta tuli ensimmäinen ässäpelaajaa, joka on palkinnon saanut. Keväällä 2014 palkinnon sai patakasvatti Jesse Huhtala, mutta hän edusti silloin Lukkoa.

Ässälegendan mukaan nimetty parhaan maalintekijän palkinto tuli niin ikään ensi kertaa Poriin. Myös Arto Javanainen -palkinto on ollut jaossa vuodesta 2011.

Maalikuninkaat on toki huomioitu jo ennen kuin palkinnolla oli nimeä. Ässien pelaaja voitti maalikuninkuuden edellisen kerran viisi vuotta ennen kuin Viitala syntyi. Samu Wesslin oli ykkönen kaudella 1994–1995.

Viitala teki nuorten sarjassa eniten maaleja myös viime kaudella, silloin yhdessä KalPan Oliver Kapasen kanssa. Koronan kurittamalla ja typistämällä viime kaudella ei kuitenkaan jaettu tehoihin perustuvia palkintoja.

Maalikuningas valittiin luonnollisesti myös sarjan All Stars -kentälliseen. Toiseen tähdistökentälliseen valittiin Lukon puolustaja Luka Nyman.

Ässistä palkittiin lisäksi puolustaja Joni Loukkojärvi. Saldolla +33 hän oli sarjan tehopelaaja, jolle myönnettiin Raimo Helminen -palkinto.

Ässille myönneettin myös rehdin pelin palkinto.

Nuorten pudotuspelit alkavat torstaina. Runkosarjassa toiseksi tullut Ässät aloittaa paras kolmesta -sarjan torstaina kello 18 Isomäki-areenassa. Kahdeksanneksi loppukierroksilla noussut Lukko haastaa runkosarjan voittaneen Jokerit.

Ässät–HPK, nuorten 1. puolivälierä Isomäki-areenassa torstaina kello 18.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut