Hallitsevan mestarin kausi päättyi runkosarjaan

Kokoonpanovaikeuksista kärsineen Karhu HT:n meno ei kantanut joulu- ja koronatauon jälkeen pudotuspeleihin.

13.3. 20:17

Pori

Viime vuonna jääkiekon Suomi-sarjan mestaruutta juhlineen Karhu HT:n kausi on ohi.

Perjantain voitosta huolimatta Karhu HT jäi pudotuspelien ulkopuolelle. Asia varmistui sunnuntaina, kun Kotkan Titaanit voitti molemmat viikonlopun ottelunsa. Samalla se ohitti porilaiset.

Karhu HT sijoittui 14 joukkeen sarjassa sijalle 11. Tällä sijoituksella Karhu HT säilytti paikan myös ensi kaudeksi Suomi-sarjassa.

Pudotuspeliviivan tuntumassa oli tasaista. Porilaisia pisteen enemmän sarjassa keränneet Liikunnan Riemu Jyväskylästä ja HCIK Kaarinasta selvisivät villi kortti -kierrokselle. Titaanit meni sunnuntain kotivoitolla kaksi pistettä ohi Karhu HT:n.

Ailahtelevasti koko kauden pelanneen ja kokoonpanovaikeuksien kanssa painineen Karhu HT:n paras jakso ajoittui joulukuulle. Silloin joukkue keräsi neljästä peräkkäisestä ottelusta kymmenen pistettä. Lähes kaksi kuukautta kestäneen joulu- ja koronatauon jälkeen KHT voitti vain kaksi ottelua seitsemästä.

Porilaiset vaihtoivat kauden aikana myös valmentajaa. Mikko Antila jäi sivuun joulukuussa. Sen jälkeen ohjakset olivat kaksikolla Tomi OjanenSaku Järvinen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut