Lukon tie tyssäsi jatkoaikatappioon Saksassa – ”He olivat kaksi erää parempia” - Jääkiekko - Satakunnan Kansa

Lukon tie tyssäsi jatkoaikatappioon Saksassa – ”He olivat kaksi erää parempia”

Tappara ensimmäistä kertaa CHL:n välieriin.

München piti Lukon aisoissa. Raumalaisten tie CHL:ssä päättyi. Kuva joukkueiden avausottelusta.

15.12.2021 9:06

Helsinki

Rauman Lukko taipui jääkiekon Mestarien liigan toisessa puolivälieräottelussa Saksassa Münchenille 1–2. Kun ensimmäinen ottelu Raumalla päättyi tasan, München eteni välieriin ja Lukon taival päättyi.

Lukon ainoan maalin Saksassa teki Sebastian Repo. Kotijoukkue tuli kuitenkin tasoihin, joten jatkopaikka ratkaistiin jatkoajalla. Münchenille voiton ja välieräpaikan Tapparaa vastaan toi Justin Schützin maali jatkoajan kolmannella minuutilla.

"Meille vihellettiin paljon jäähyjä ja ne söivät energiaa. Mutta onnittelut Münchenille jatkopaikasta, he olivat kaksi erää parempia”, Lukon valmentaja Marko Virtanen sanoi tiedotteessa.

Münchenin tuleva välierävastustaja Tappara selvitti ensimmäistä kertaa tiensä CHL:ssä neljän joukkoon, kun se kaatoi vierasjäällä ranskalaisen Rouenin. Voittolukemat reilun 3  000 katsojan edessä olivat 4–0 ja Tapparan välieräpaikka tuli yhteismaalein 7–3.

"Tämä oli meiltä kärsivällinen esitys. Olimme parempia, mutta tulosta ei tahtonut tulla. Tuhlasimme turhan paljon paikkoja”, Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola totesi tiedotteessa.

Christian Heljanko kesti maalilla ottelun vaikeimmat hetket ja muuten saimme oppia siitä, että tilanteet pitää pelata loppuun asti.”

Tapparan tavoin puolivälierien avausosan tasan pelannut

Toisessa välierässä kohtaavat ruotsalaiset Frölunda ja Rögle. Kaksiosaiset välierät pelataan 4.–5. ja 11.–12. tammikuuta.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut