Lukko katkaisi tappioputkensa ja nollasi KooKoon: ”Vuorokaudessa tuli melkoinen muodonmuutos joukkueessa” - Jääkiekko - Satakunnan Kansa

Lukko katkaisi tappioputkensa ja nollasi KooKoon: ”Vuorokaudessa tuli melkoinen muodonmuutos joukkueessa”

Lukon kokenut osasto nousi lauantaina esiin.

Lassi Lehtinen pelasi toisen pelinsä joulukuussa ja tuloksena oli nollapeli.

11.12.2021 21:33

Lukko katkaisi neljän pelin tappioputkensa Kouvolassa KooKoota vastaan. Se oli joukkueen toinen voitto viimeisen kymmenen pelin aikana.

Raumalaisten suurimmaksi sankariksi nousi nollapelin torjunut Lassi Lehtinen. Hän oli kiekon edessä 28 kertaa. Edellisen ottelunsa Lehtinen oli pelannut 1. joulukuuta.

Arttu Ilomäki iski kaksi maalia ja kerran osui Vili Saarijärvi.

Valmentaja Marko Virtanen oli erityisen tyytyväinen siitä, kuinka paljon paremmin Lukko pelasi Kouvolassa kuin perjantain paikallispelissä Ässiä vastaan.

”Onnistuimme kasaamaan itsemme. Vuorokaudessa tuli melkoinen muodonmuutos joukkueessa. Perjantaina oli paljon ymmärrettäviä syitä, kun viisi pelaajaa pelasi kolmeen viikkoon ensimmäisen pelinsä koronakuvioiden jälkeen, eikä heillä juuri ollut harjoitustakaan alla”, Virtanen näki.

”Palattiin ihan perusasioihin ja kaikki vastasivat huutoon. Lehtinen oli pitkästä aikaa tolppien välissä ja hänelle nollapeli. Kokeneet pelaajat ottivat roolia.”

Seuraavaksi Lukko on tulessa ensi viikon perjantaina, kun TPS vierailee Raumalla.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut