Ässien tunnelin päässä näkyy valonpilkahdus ja katsomossa syttyi äänekäs kipinä: ”Tätä tunnetta on jokainen pelaaja kaivannut”

Ässien puolustuksessa Shawn Lalonde pelasi ehkä parhaan ottelunsa Padassa. Palkintona tuli pomppumaalikin.

Shawn Lalonde oli lauantaina isäntä kaukalossa. Hän voitti lukuisan määrän kaksinkamppailuita ja oli kiekon kanssa varma. Samalla Ässät kaatoi Pelicansin.

11.12.2021 20:46

Lauantaina Isomäki-areenassa nähtiin ja kuultiin jotain sellaista, jota on kaivattu jo pidemmän aikaa. Ässien kauden synkän tunnelin päässä näkyy valonpilkahdus. Vielä se on ainoastaan pilkahdus, mutta nyt se on jo näkyvissä.

Ässät voitti lauantaina ensimmäisen kerran tällä kaudella toisen pelin peräkkäin. Joukkue sai myös ensimmäisen kerran voiton peräkkäisen päivän ottelusta. Vastassa oli hyvää jääkiekkoa pelaava ja Liigan parhaisiin joukkueisiin lukeutuva Lahden Pelicans. Suhteellisen vähäinen (1523) yleisö syttyi kannustamaan hyvin taistellutta joukkuetta. Äänekäs kipinä syttyi katsomossakin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut