Ässäjohdon usko alkoi loppua viime torstaina – ”Käänsimme kivet ja kannot ja teimme kaikkemme, että kurssi kääntyisi” - Jääkiekko - Satakunnan Kansa

Ässäjohdon usko alkoi loppua viime torstaina – ”Käänsimme kivet ja kannot ja teimme kaikkemme, että kurssi kääntyisi”

Karri Kivi palkattiin muutosjohtajaksi. Uuden päävalmentajan palkkaaminen tuntuu taloudellisesti, mutta toisaalta seura päätyi ratkaisuun juuri myös taloudellisista syistä.

Toimitusjohtaja Mikael Lehtisen mukaan seura teki kaikkensa, jotta Ari-Pekka Selinin johtama Ässät olisi saanut kurssinsa käännettyä. Lopulta hiekka tiimalasissa valui loppuun.

23.11. 14:14

Pori

Ässien toimitusjohtaja Mikael Lehtinen toppuutteli aiemmin syksyllä puheita Ässien valmentajavaihdoista. Hän halusi antaa tukensa työssä päävalmentaja Ari-Pekka Selinille.

”Jos me haluamme rakentaa Ässiä kestävästi, on syytä miettiä vaikeampia vaihtoehtoja kuin aina sitä kaikkein helpointa, jossa yhden ihmisen pää laitetaan vadille. Helppoja ratkaisuja on tämän seuran historiassa tehty aivan riittävästi”, Lehtinen totesi lokakuun alussa Satakunnan Kansan haastattelussa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut