Karhu HT kaatoi Haukat - Jääkiekko - Satakunnan Kansa

Karhu HT löylytti Haukkoja lauantai-iltana: ”Miehet pelasivat hyvin ja halusivat ratkaista ottelun”

1.2.2020 21:26

Kolmannen ottelunsa peräkkäin voittaneen Karhu HT:n maalijyvä oli kohdallaan lauantaina. Alakynnessä alkuminuutit ollut KHT kuittasi lopulta selvän 10–3 (3–1, 3–1, 4–1)-kotivoiton Järvenpään Haukoista.

Kotijoukkueelta onnistumisia tuli laajalta rintamalta, kun kaikki neljä ketjua onnistuvat maalinteossa.

– Ei pelattu mitään huippukiekkoa, mutta oltiin maalipaikoissa erittäin tehokkaita.

– Erityismaininnan ansaitsee meidän kolmosketju Lauri Sikoniemi, Veli-Petteri Mäkinen ja Santeri Rajakallio. Miehet pelasivat hyvin ja halusivat ratkaista ottelun, KHT:n valmentaja Niko Palonen kertoi

Karhu HT jatkaa otteluitaan ensi keskiviikkona. isomäki-areenalla vastustajaksi tulee HCIK Kaarinasta. Ottelu alkaa 19.30.

Koko ottelun tehokkaasti pelanneen kolmosketjun Ville-Petteri Mäkinen keräsi kahden maalin lisäksi kaksi syöttöpistettä. Ottelun avausmaalin veivannut Santeri Rajakallio merkkautti tehot 2+1. Puolustaja Miikka Huhtalan tehot olivat 2+2.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut