Lukko vahvisti: toisen polven suomalaissentteri siirtyy Raumalle - Jääkiekko - Satakunnan Kansa

Lukko vahvisti: toisen polven suomalaissentteri siirtyy Raumalle

Julius Mattila on palaamassa Pohjois-Amerikan yliopistosarja NCAA:sta takaisin Suomeen. Arkistokuva vuodelta 2017.­

4.5.2020 16:15

Rauma

Miesten jääkiekkoliigassa pelaava Rauman Lukko on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen keskushyökkääjä Julius Mattilan kanssa.

Mattila, 22, siirtyy Lukkoon Yhdysvaltain NCAA-yliopistosarjassa pelaavasta Boston Collegesta.

Suomalaispelaaja keräsi viime kaudella 34 ottelussaan komean pistesaaliin 10+32=42. Mattila on Tampereen Ilveksen kasvatti.

–  Lähtökohtaisesti toivon, että hän pelaisi meillä kaksi vuotta, mutta Mattila on sellainen pelaaja, jota NHL-organisaatiot tulevat ensi kaudella tarkkailemaan, urheilujohtaja Kalle Sahlstedt sanoi Lukon kotisivuilla.

Mattilan veli Jesper Mattila teki huhtikuussa sopimuksen KalPan kanssa. Heidän isänsä Hannu Mattila on entinen liigakiekkoilija.

Ilta-Sanomat uutisoi jo aiemmin, että Mattila ja Daniel Audette ovat siirtymässä Lukkoon. Audetten sopimusta raumalaisseura ei ole vielä vahvistanut.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?