TPS-legenda laittoi luistimet naulaan – "En kuvitellutkaan pelaavani näin pitkään ja näin hyvässä kunnossa" - Jääkiekko - Satakunnan Kansa

TPS-legenda laittoi luistimet naulaan – "En kuvitellutkaan pelaavani näin pitkään ja näin hyvässä kunnossa"

Tomi Kallio lopettaa pelaajauransa.

14.6.2018 8:09

Jääkiekkoilija Tomi Kallio lopettaa pelaajauransa, kertoo Turun Palloseura.

41-vuotias Kallio sanoo päätöksen syntyneen pitkällisten pohdintojen jälkeen.

–Pronssiottelun jälkeen päätös lopettamisesta tuntui varmalta. Lopullisen päätöksen tekemisessä meni kuitenkin kuukausi. Nyt olen asian kanssa sinut. On oikea aika lopettaa, kertoo Kallio.

Pitkän uransa aikana Kallio voitti kaksi Suomen mestaruutta kasvattajaseuransa TPS:n paidassa ja kolme Ruotsin mestaruutta Frölundassa ja Växjössä.

NHL:ssä Kallio pelasi 140 ottelua Atlanta Thrashersin riveissä. Tilille kertyi myös 167 A-maaottelua, joissa hän saavutti kolme MM-hopeaa ja kaksi MM-pronssia.

Uransa kolme viimeistä kautta Kallio pelasi TPS:ssä ja toimi joukkueen kapteenina. Konkarihyökkääjä kuului päättyneellä kaudellakin kotimaisen jääkiekkoliigan kärkinimiin ja sijoittui runkosarjan pistepörssissä toiseksi.

–En kuvitellutkaan pelaavani näin pitkään ja näin hyvässä kunnossa. Kieltämättä olo on haikea, mutta syksyllä haikeus saattaa iskeä vielä kovemmin, sanoo Kallio

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: