Kännykkä tappaa keskittymisen, keskustelun ja kaiken kivan. Nuori polvi roikkuu somessa niin, että kasvot hipovat vilkkuvaa ruutua.
Älypuhelimen myötä aito vuorovaikutus on historiaa tai ainakin perustavanlaatuisesti pilalla.
Kuulostavatko provosoivat väitteet tutulta? Olemme tottuneet puhetapaan, jossa kännykän käyttäminen seurassa näyttäytyy huonona käytöksenä – ellei peräti syntinä. Jos puhelimen nappaa kouraansa kesken juttutuokion, on kiistatta törppö.
Tampereen yliopiston tutkija, sosiaalipsykologi Eerik Mantere on hitusen toista mieltä. Hänen väitöskirjatutkimuksensa mukaan ihminen voi hyvinkin osata käyttää kännykkää sosiaalisesti älykkäästi. Siihen, saako puhelimesi käyttö toisen raivon partaalle vai ei, vaikuttavat pikkuruiset vivahteet.
Sosiaalinen älykkyys on sanapari, jolla on suuri merkityksensä älypuhelimen suhteen.
Aiemmin ajateltiin, että kännykän käyttö on häiritsevää ensisijaisesti siksi, että ihminen on riippuvainen puhelimestaan.
Mantereen tutkimus kuitenkin osoittaa, ettei koukussa olemisella ole oikeastaan tekemistä sen kanssa, kuinka ärsyttäväksi muut kokevat kännykänkäyttäjän.
Esimerkiksi minuuttimäärällä ei ole väliä. Tärkeämpää on, miten keskustelutilannetta osaa lukea, miten tilannetaju pelaa.
Tilannetajulla Mantere viittaa vaikkapa kehollisiin liikkeisiin ja asentoihin.
Laittaako puhelimen pöydälle vai taskuun? Katsooko sitä ottamalla kännykän käteen vai vilkaisemalla ruutua?
Rasittavana tapana nähdään etenkin puhelimeen kahdella kädellä tarttuminen. Aivan toisin suhtaudumme ihmiseen, joka napauttaa pöydällä olevaa puhelinta ja tarkistaa, mikä ilmoitus ruudulle on ilmestynyt. Kuten myös ihmiseen, joka pitelee puhelinta toisella kädellä mutta osoittaa katseella, että on edelleen keskustelutilanteessa läsnä.
Kyse on älypuhelimen ja käyttäjänsä välisen kehollisen uppoutumisen asteesta, Mantere sanoo.
”Jos kännykkä pysyy pöydällä, uppoutuminen on heikompaa kuin niin, että se osoittaa kohti kasvoja. Silloin on omistanut älypuhelimelle kätensä ja vielä katseensa.”
”Kännykkä on huomionsieppaaja.
Oleellista on sekin, missä vaiheessa keskustelu on. Tarinankerronnan sensitiiviset osuudet, kuten se, että toinen puhuu tunteistaan, eivät ole paikkoja, joissa puhelimelle on paikallaan suoda huomiota.
Keskustelu on siis tilanteen lukemista. Yhdessä hetkessä huomiota odotetaan enemmän, toisessa vähemmän.
Älypuhelin on sellainen, että kun sen nappaa käteensä, on harvoin tietoinen siitä, kuinka kauan sitä tulee käyttäneeksi. Kännykkä on huomionsieppaaja, Mantere kuvailee.
Jos vilkaisee puhelinta etsiäkseen tietoa, se on eri juttu kuin kartan katsominen. Meille nimittäin syntyy vuorovaikutteinen suhde älypuhelimeen, mikä pidentää käyttöaikaa.
Toisaalta sosiaalinen älykkyys on sitäkin, että seuraa tilanteessa olevien ihmisten tapaa käyttää puhelinta – ja siten sopeuttaa omansa siihen.
Voi olla, että muut käyttävät puhelintaan ja silloin tällöin jakavat sieltä jotakin kiinnostavaa toisilleen, naurahtavat, ja jatkavat kukin taas selaamista.
”Jos sinä kaikkien muiden läsnäolijoiden vastaisesti haluatkin määritellä tilanteen niin, että kasvokkainen vuorovaikutus on ensisijaista, oletkin itse asiassa se töykeä tyyppi”, Mantere muistuttaa.
Tavallisimmin kanssakäymisessä keskiöön nousee kuitenkin kasvokkainen keskustelu.
Tällaisissa tapauksissa sosiaalisesti lahjakas kännykänkäyttäjä ei saa toiselle aikaan vaikutelmaa, että syventyisi puhelimeen, kun ottaa sen käteen.
Tämä nousee esiin esimerkiksi hetkissä, jolloin kertoo tarinaa ja haluaisi höystää kertomusta kännykässä piilevällä kuvalla tai tekstillä.
Mantere uskoo, ettei tietojen etsiminen tuo vuorovaikutukseen kovinkaan usein lisäarvoa.
”Vuorovaikutuksessa merkitystä on pikemminkin sillä, että huomioi toisen sanomiset ja reagoi niihin sujuvasti. Osoittaa arvostusta ja validoi toinen toisensa. Se on monesti tärkeämpää kuin sisältö”, hän korostaa.
”Jos sitten uhraamme vuorovaikutuksen jollekin yksityiskohdalle puhelimen syövereistä, voi käydä niin, että puolentoista minuutin juttu venyy viiteen minuuttiin. En näe, että keskustelu olisi tuolloin onnistuneempi.”
Jos kännykän materiaaleista on iloa keskustelulle, tiedostojen pariin ei ole hyvä sukeltaa miten tahansa, Mantere neuvoo.
Hyvä keskustelija tuo sanoilla esille etukäteen sen, että aikoo etsiä puhelimesta jotain, mikä liittyy puheenaiheeseen.
”Muutoin kännykkään uppoutuminen nähdään helposti vetäytymisenä, mikä voi loukata. Myös innostunut ele puhelinta kaivaessa voi osoittaa, että sieltä löytyy jotain aihetta koskevaa.”
Entäpä puhelimelleen hymyileminen toisen seurassa? Mantereen mukaan esimerkkitilanne on hankala, sillä kanssaihmisille voi tällöin jäädä epäselväksi, mihin hymy liittyy.
Toisaalta hymystä tai eleestä uskalletaan harvoin udella, sillä sosiaaliset normit ovat sitä vastaan, että nostaisimme puheenaiheeksi vuorovaikutusta itseään.
”Tämä johtuu vahvasta kasvonsuojelun normista sosiaalisissa tilanteissa. Meillä on ikään kuin velvollisuus suojella toinen toistemme kasvoja, koska ilman sitä kaikki vuorovaikutus kävisi mahdottomaksi.”
Vuorovaikutuksessa olemme nimittäin lopulta todella heikoilla, emmekä koskaan onnistu siinä täydellisesti.
”Olemme riippuvaisia hyväntahtoisuudesta ja armollisuudesta toisiamme kohtaan”, Mantere kiteyttää.
Sosiaalisesti älykkäästä kännykän käytöstä pitää erotella kännykkäriippuvuus, Mantere painottaa. ”Riippuvuuden tyypillisin haitta on unettomuus, sillä ihminen on koukussa puhelimeensa yksin sängyssä ennen nukkumaan menoa”, hän selittää.
Kaiken kaikkiaan älypuhelimen käytöstä toisten seurassa on tullut nuorempien sukupolvien keskuudessa vastaan panematon normi.
Mantereen mukaan normeilla on taipumusta muuttua deskriptiivisistä preskriptiivisiksi, eli kun jokin tapa yleistyy, sitä aletaan pitää suotavana, vaikkei sentään pakollisena.
Ongelmaksi älypuhelimen käyttö muodostuu silloin, jos osa ihmisistä kokee ne edelleen häiritsevinä tai huomiota vievinä.
”Pahimmassa tapauksessa voi käydä niin, että ihmiset alkavat vältellä sellaisia puheenaiheita, joille oletettaisi annettavan täysi, puhelimesta vapaa huomio”, tutkija sanoo.
”Heikkoa signaalia on jo nyt siitä, että vuorovaikutus muuttuu pinnallisemmaksi.”