Seisovatko kultareunaiset astiat kaapissa tyhjän panttina? Helena Piiroinen keksii tutuille arkiesineille odottamattomia käyttötapoja pikkupuodissaan

Keskeltä omakotialuetta löytyy kauppa, jonka omistajalla on ehtymätön mielikuvitus. Helena Piiroinen, 70, keksii myymilleen vanhoille tavaroille yllättäviä uusia käyttötapoja.

Joskus asiakas on tuonut Helena Piiroiselle myytäväksi tarpeettomaksi ajattelemansa tavaran, mutta pitänytkin sen itse, koska Piiroinen on vinkannut sille uuden käyttötarkoituksen.

9.5. 21:30

Katso tätä lasista tuhkakuppia.

Näin kehottaa Second Hand Shop Anninan omistaja Helena Piiroinen, 70.

Koristeellisessa tuhkakupissa on lovia, joita vasten tupakat on voinut laittaa nojaamaan, kun kättä on tarvittu johonkin muuhun toimintoon.

Tuhkakuppikin saa uuden tarkoituksen olemassaololleen Helena Piiroisen kädessä.

”Mieti, mihin kaikkeen tätä voi soveltaa. Pidä lettukestit ja täytä tämä hillolla. Laita loviin pikkulusikoita. Jokaisen lusikalle on oma paikkansa”, Piiroinen sanoo.

”Ja sille, joka sanoo että yäk, siinähän on joskus ollut tupakantuhkaa, sanon, että aikoinaan tuhkalla pestiin astioita. Tämä on taatusti puhdas.”

Piiroinen on pitänyt liikettään Vantaan Hiekkaharjussa jo 36 vuoden ajan ja on tunnettu siitä, että keksii vanhoille tavaroille uusia käyttötarkoituksia. Se on aina ollut hänen intohimonsa.

Second Hand Shop Anninan omistajan Helena Piiroisen uran tähän asti hienoin hetki on ollut jutella satavuotiaan asiakkaan kanssa tämän elämästä. ”Rouva käveli itse raput toiseen kerrokseen ja kertoi tulleensa shoppailemaan. Häntä tuli hakemaan poika, joka ei hänkään ollut mikään eilisen teeren poika. Taisi lähennellä kahdeksaakymmentä”, Piiroinen muistelee.

Hiekkaharjuun Piiroisen liike muutti viisi vuotta sitten Tikkurilasta remontin vuoksi. Talo, jossa myymälä nyt sijaitsee, sopii mainiosti yhteen Piiroisen intohimon kanssa. Rakennus on entinen pesula, kampaamo, sähköliike kirpputori ja pankki.

”Katso, minulla on oma kassaholvikin”, Piiroinen sanoo ja vetää verhon holvin oven edestä.

Talossa toimi Postipankki 1970-luvulla.

”Valitettavasti holvissa ei ole rahaa. Mutta ainakin pakkaustarvikkeet ovat hyvässä turvassa.”

Viisi vuotta sitten Piiroinen olisi voinut jo jäädä eläkkeelle. Mutta ei halunnut.

”Pitkä tämä taival on ollut, mutta se on vieläkin kesken. Pää käy koko ajan, mitä voisikaan vielä tehdä.”

Piiroinen on varma, että jos hän jäisi kotiin, hän ”sammaloituisi”.

”Huomaan, että iän puolesta alkaa olla sitä ja tätä, mutta asiakkaat pitävät mut vireänä.”

Second Hand Shop Annina sijaitsee keskellä omakotialuetta. Rakennuksessa on toiminut aikoinaan muun muassa pesula ja pankki.

Piiroisesta tuli putiikinpitäjä kirpputoriharrastuksensa kautta. Hän myi mieluusti omia ja kavereidensa tavaroita kirpputoreilla, mutta aina jäi tavaraa, jolle ei löytynyt ostajaa, ja se piti kantaa takaisin sinne mistä oli tullutkin.

”Aloin haaveilla pysyvästä myyntipaikasta. Ja niin sitten jätin työkavereideni ja ystävieni kauhuksi vakituisen työni ja perustin Anninan.”

Mutta pyydetään Piiroiselta lisää vinkkejä vanhojen astioiden käytöstä.

Pöydällä on valikoima kultareunaisia kahvikuppeja. Samankaltaisia löytyy monen astiakaapista, käyttämättöminä. Ne kaivetaan esille korkeintaan kerran vuodessa, koska niiden kultaukset haalistuvat astianpesukoneessa ja ne pitää pestä käsin.

Kahvikupista ei tarvitse juoda kahvia. Siitä voi myös syödä.

”Älä välitä, jos kultaukset haalistuvat! Sehän on vain ajan patinaa. Sitä paitsi kultaukset pysyvät, jos astiat pesee koneessa ilman pesuainetta”, Piiroinen vinkkaa.

Mihin muuhun vanhoja kahvikuppeja voisi käyttää kuin kahvinjuontiin?

"Tarjoa niistä jäätelöä tai alkukeittoa. Ja kun jokaisen alkuruoka-astia on erilainen, kattauksesta tulee persoonallinen.”

Nyt Piiroinen pääsee vauhtiin.

Tuosta kynttilälyhdystä voi poistaa lyhdyn ja käyttää sitä maljakkona. Tai sen voi täyttää kirsikkatomaateilla. Tuosta lasisesta vadista voi tehdä kynttilälyhdyn.

Samppanjalasit voi kattaa riviin juhlapöydän keskelle ja täyttää ne kesäkukilla. Kristallisia konjakkilaseja on turha seisottaa kaapissa odottamassa konjakkia. Niistäkin voi tarjota ruokaa, vaikka jäätelöä.

Vanhaan lasiin itse tehty kasviasetelma on persoonallinen lahja.

Kastikemaljan voi täyttää mukulatulppaaneilla. Vanha lasi toimii kukkaruukkuna. Suuresta keittokulhosta voi tarjota näyttävästi uusia perunoita. Poppanaliinat sopivat saunaan istuinalustoiksi.

Helena Piiroinen haluaisi muokata liikkeestään selkeästi kaupan, josta saisi sisustukseen sopivia vanhoja esineitä ja ideoita.”Jos joku haluaa ryhtyä kimppaan jakamaan kanssani sisustusliikeunelman, niin tervetuloa, jos kemiat kolahtavat.”

Nyt Piiroinen tarttuu vakkaan ja nostaa sen ilmaan. Hänelle tuli tunne, että sen voisi kiinnittää seinälle. Seinällä siitä tulisi hylly, jos sen keskelle laittaisi laudanpätkän.

”Pienet huonekalut ovat tämän päivän juttu. Jos ostat vaikka tämän pienen puisen lipaston aluksi eteiseen, voit liikuttaa sitä huoneesta toiseen ja koko huoneen olemus muuttuu sen mukana. Tunnelma on joskus niin pienestä kiinni.”

Myymälän eteisessä on tavaroita, joiden tuoton Helena Piiroinen lahjoittaa lyhentämättömänä Suomen punaisen ristin kautta Ukrainan sodan uhreille.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut