Vapaapäivät ovat todella vähissä vuoden 2022 kalenterissa – ”Huonommin ei voisi enää mennä”, sanoo almanakkatoimistokin - Ihmiset - Satakunnan Kansa

Vapaapäivät ovat todella vähissä vuoden 2022 kalenterissa – ”Huonommin ei voisi enää mennä”, sanoo almanakka­toimistokin

Seuraava näin huono vapaapäivävuosi on vasta vuonna 2033.

Vappuaatto lauantaina, vappupäivä sunnuntaina. Ei ylimääräistä vapaapäivää.

26.12.2021 15:48

Vuoden 2022 kalenteri on vapaapäivien kannalta huonoin mahdollinen, sillä ”ylimääräisiä” vapaita on pienin mahdollinen määrä eli seitsemän päivää.

Arkipäiviin sattuvia liikkuvia pyhä- ja juhlapäiviä voisi olla parhaassa tapauksessa kymmenen. Kaikkiaan niitä on yksitoista, mutta yksi niistä sijoittuu aina viikonloppuun.

”Positiivista tässä on se, että huonommin ei voisi enää mennä. Tästä on suunta vain ylöspäin”, sanoo Helsingin yliopiston almanakkatoimiston erikoissuunnittelija Asko Palviainen.

Vuodesta 2022 tekee Palviaisen mukaan huonon vapaapäivävuoden se, että viikonloppuun osuvat uudenvuodenpäivä, vappu, jouluaatto ja joulupäivä. Myös ensi joulu on siis samanlainen pitkä viikonloppu kuin juuri vietetty joulu oli.

Mutta helpotusta on jo näkyvissä. Vuonna 2023 vapaapäivälukema on jo yhdeksän. Sen jälkeen kokonaisen kymmenen vapaapäivän vuosia tulee lähes solkenaan; niitä ovat esimerkiksi vuodet 2024 ja 2025.

Ja seuraavan kerran näin huono vapaapäivävuosi tulee vasta 11 vuoden kuluttua eli vuonna 2033. Nyt päättyvänä vuonna 2021 vapaapäiviä oli kahdeksan.

Näin siis liikkuvat pyhä-, juhla- ja aattopäivät sijoittuvat tammikuusta joulukuuhun 2022: Uudenvuodenpäivä sattuu lauantaille mutta loppiainen torstaille, joten siitä tulee vapaapäivä. Pitkäperjantai on aina perjantaina, samoin toinen pääsiäispäivä on aina seuraavana maanantaina.

Vappupäivä sattuu taas sunnuntaille, joten siitä ei vapaapäivää heru. Helatorstai sentään tuo perinteisesti vapaapäivän kevääseen.

Juhannusaatto on perjantaina ja useimmilla työssäkäyvillä vapaapäivä. Itsenäisyyspäivä puolestaan on tiistaina, mikä tuo vapaapäivän.

Jouluaatto on lauantaina, joten joulu on käytännössä vain pitkä viikonloppu, kun maanantai on tapaninpäivä.

Liikkuvia juhla-, aatto- ja pyhäpäiviä ovat uudenvuodenpäivä, loppiainen, vapunpäivä, itsenäisyyspäivä, jouluaatto, joulupäivä ja tapaninpäivä.

Aina arkipäiväksi sijoittuvia juhla-, aatto- ja pyhäpäiviä ovat pitkäperjantai, toinen pääsiäispäivä, helatorstai ja juhannusaatto.

Aina viikonlopulle sijoittuvia pyhiä ovat pääsiäispäivä, juhannuspäivä ja pyhäinpäivä.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut