Leo Kinnunen retkiluisteli ensimmäisen kerran marraskuussa – Vaikka tosiharrastajat jakavat jo jäähavaintoja, muiden pitää vielä malttaa

Kokeneimmat retkiluistelijat ovat jo aloittaneet kautensa, ja sitä ennen on harjoiteltu jäistä pelastautumista. Tavalliset harrastajat joutuvat vielä odottamaan luistelukelejä, sillä Ilmatieteen laitoksen meteorologin Hannu Vallan mukaan Satakunnan jäät ovat tällä hetkellä kauttaaltaan heikkoja eikä järville tai edes merenlahdille ole asiaa. Tästä jutusta löydät konkarien vinkkejä, miten jäätä on tarkkailtava.

Kokeneet retkiluistelijat ovat jo uskaltautuneet luonnonjäille. Tärkein turvavaruste on kaveri.

18.12.2022 18:30

Edessä näkyy kovaa jääpintaa, mutta myös valkoista lumipeitettä sekä veden tummiksi kastamia alueita. Järvi on jäässä, mutta mistä tietää, uskaltaako täällä jo luistella?

Yli 25 vuotta retkiluistelua harrastanut Leo Kinnunen on käynyt tutkimassa paikan aamusta ennen retkelle lähtöä. Hän esittelee jäästä otettua näytepalaa. ”Kirkasta jäätä eli teräsjäätä on viisi senttiä. Sitten on pari senttiä harmaata eli kohvajäätä. Se on lumesta sulanut vedeksi, se ei ole yhtä vahvaa kuin teräsjää.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut