Ihmiset luottavat muistikuviinsa, vaikkei todellakaan pitäisi – Näin muisti huijaa meitä

Oikeuspsykologi Julia Korkman kertoo, että todistajanlausuntoja arvioidaan Suomen tuomioistuimissa ”hämmästyttävän kehittymättömällä” tavalla.

Oikeuspsykologian dosentti Julia Korkman työskentelee Euroopan kriminaalipolitiikan instituutin Heunin erikoissuunnittelijana ja tekee tutkimusta Åbo Akademissa. Hän on perehtynyt muun muassa todistajien kuulemiseen. Korkman kuvattiin Kansalliskirjastossa Helsingissä.

13.10. 11:50

Poliisi ampui tummaihoista miestä kirkkaassa päivänvalossa keskellä vilkasta risteystä New Yorkissa toukokuussa 2015.

Tapauksella oli ainakin kaksi toisistaan riippumatonta todistajaa. Molemmat kertoivat nähneensä, kuinka poliisi oli kylmäverisesti käyttänyt asetta.

Toisen silminnäkijän havaintojen mukaan poliisi jahtasi miestä ja ampui häntä. Toisen mukaan mies oli käsiraudoissa, kun poliisi ampui häntä.

Todistajanlausuntojen perusteella tapaus vaikutti jälleen yhdeltä esimerkiltä mustiin kohdistuvasta liiallisesta poliisiväkivallasta Yhdysvalloissa. Näin ei kuitenkaan ollut.

Valvontakameratallenteelta kävi ilmi, että kumpikin silminnäkijä kertoi tapahtumista väärin.

Todellisuudessa poliisit eivät jahdanneet miestä vaan mies itse ajoi takaa naispoliisia ja uhkasi lyödä tätä vasaralla. Toinen poliisi juoksi miehen kiinni ja ampui häntä juuri ennen kuin hän ehti lyödä naista päähän.

Myöhemmin kävi ilmi, että vasaramies oli aiemmin hyökännyt muidenkin kimppuun.

Todellinen tilanne näkyy oheisesta poliisin julkaisemasta videosta. Video sisältää väkivaltaa.

Vasarahyökkäystapaus on yksi oikeuspsykologi Julia Korkmanin uuden kirjan esimerkeistä silminnäkijähavaintojen ja muistin epäluotettavuudesta.

Korkman kertoo tiistaina julkaistussa kirjassaan Muistin varassa – Oikeusprosessi ja totuus, miten on mahdollista, että todistajat tekivät vasarahyökkääjästä täysin vääriä havaintoja.

Hänen mukaansa ihmisen aivot pyrkivät luomaan tällaisessa nopeasti etenevässä tilanteessa kokonaiskuvan pirstaleisten havaintojen perusteella. Tilannekuva nojaa aistihavaintojen ohella henkilön aiempiin kokemuksiin ja tietoihin.

”Manhattanin vasarahyökkäyksen todistajat olivat varsin todennäköisesti tietoisia julkisuudessa puidusta poliisiväkivallasta mustia rikoksesta epäiltyjä kohtaan. Todennäköistä on, että silminnäkijät loivat nopeasti etenevästä tilanteesta tiedostamattaan automaattisen tulkinnan ja että tulkinta mukaili yhteiskunnan tarjoamaa käsikirjoitusta tai valmista viitekehystä”, Korkman arvioi.

Korkmanin kirja käsittelee muistin toimintaa sekä erityisesti sitä, miten poliisikuulusteluissa ja oikeudenkäynneissä pitäisi huomioida muistikuviin liittyvät epävarmuudet.

Korkman kertoo, että muisti palvelee yleensä arjessa riittävän hyvin. Monet muistoistamme voivat kuitenkin olla vääristyneitä tai jopa täysin vääriä.

”Pyydän usein luennoillani yleisöä muistelemaan ensimmäistä muistikuvaansa lapsuudesta. Kun ihmiset alkavat pohtia sitä, he usein huomaavat, ettei asia ole itsestäänselvä. Muistot voivat olla aitoja, mutta ne voivat olla myös peräisin valokuvasta tai muualta saaduista tiedoista”, Korkman sanoo.

Ihmisen on vaikea itse havaita, onko muisto syntynyt muulla tavoin kuin kokemalla tilanne henkilökohtaisesti. Vääristynyt muistikuva voi paljastua esimerkiksi keskustellessa muiden henkilöiden kanssa lapsuuden tapahtumista.

Pitkittynyt stressi on muistille myrkkyä.

Korkmanin mukaan on tärkeää tiedostaa, että muistikuvat voivat olla jo alun perin vääristyneitä, kuten New Yorkin hyökkäystapaus osoittaa.

Havaintoihin ja niiden luotettavuuteen voivat vaikuttaa esimerkiksi havainnon tekijän vireys- ja mielentilat, ikä ja kiinnostuksenkohteet sekä se, miten kauan tapahtumasta on kulunut aikaa.

Esimerkiksi autoharrastajan mieleen voi Korkmanin mukaan jäädä helposti jonkin tietyn auton merkki, kun taas musiikinharrastaja voi muistaa samasta tilanteesta sen, mitä musiikkia autossa kuunneltiin.

Maltillinen stressitila voi auttaa painamaan keskeisiä asioita paremmin mieleen, mutta pitkittynyt stressi on muistille myrkkyä.

Yleisesti ottaen mitä voimakkaampia tunteita tapaus on herättänyt tuoreeltaan, sen paremmin se jää mieleen.

Tosin myös voimakkaat ja traumaattiset muistot voivat Korkmanin mukaan vääristyä ajan kuluessa. Esimerkiksi painajaiset saattavat sekoittua oikeisiin muistijälkiin.

Julia Korkman tutkii tällä hetkellä muun muassa raiskausten uhrien kokemuksia, lapsiin kohdistuvien rikosten tutkintaa sekä turvapaikkaprosessien puhutteluja ja luotettavuusarvioita.

Muistojen epäluotettavuus on oikeudenkäyntien näkökulmasta iso ongelma, sillä ihmisten kertomukset ovat keskeistä näyttöä useiden tapausten ratkaisemisessa.

”Muistikuvat ja todistajien kertomukset ovat usein ehdottoman olennaisia oikeusprosessissa, mutta tapa, jolla ne otetaan vastaan ja jolla niitä arvioidaan, on hämmästyttävän kehittymätön”, Korkman toteaa kirjassaan.

Oikeusjärjestelmämme luottaa Korkmanin mielestä lähtökohtaisesti liikaa ihmisten muistiin.

Suurin ongelma on hänen mukaansa se, ettei rikoksesta epäiltyjen, uhrien ja todistajien poliisikuulusteluja juurikaan tallenneta.

Kuulustelun jälkeen heitä voidaan kuulla uudelleen joidenkin kuukausien tai jopa vuosien kuluttua oikeudenkäynneissä. Riski muistikuvien haihtumiseen ja vääristymiseen on tällöin kasvanut.

Erityisesti eräiden vakavien rikosten uhrien näkökulmasta tilanne on hänen mielestään kohtuuton. Esimerkiksi raiskauksen uhri voi joutua odottamaan oikeudenkäyntiä hyvinkin pitkään tiedostaen, että hänen täytyy pitää kaikki yksityiskohdat mielessään ja että niitä tullaan tarkastelemaan kriittisesti.

”Kuulustelun videointi ei poissulkisi sitä, että henkilö voisi olla paikalla oikeudessa ja hänelle voisi esittää siellä tarkentavia kysymyksiä”, Korkman sanoo.

Hän pitää ongelmallisena myös sitä, ettei poliiseja ole koulutettu riittävästi kuulustelemaan ihmisiä niin, että muistikuvat saataisiin esiin mahdollisimman luotettavasti. Sama koskee oikeudenkäyntien kuulemistilanteita.

Näyttö Viking Sallyn henkirikoksesta oli Korkmanin mielestä viime vuosien pohjanoteeraus.

Huonona esimerkkinä Korkman mainitsee kirjassaan erityisesti tuoreen poliisitutkinnan ja oikeudenkäynnin Viking Sallyn yli 30 vuoden takaisesta henkirikoksesta.

Käräjäoikeudessa kuultiin viime vuonna henkirikoksesta syytettyä tanskalaismiestä ja todistajia uudelleen vanhoista tapahtumista.

Korkman ihmettelee, mitä tällaisilla kuulemisilla voidaan saavuttaa. Vuosikymmenten kuluessa ihmisten muistikuvat unohtuvat, vääristyvät ja sekoittuvat heidän muualta saamiinsa tietoihin.

”Ei ole kovin yllättävää, ettei tapahtumien kulku juurikaan kirkastunut Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa käydyssä oikeudenkäynnissä keväällä 2021. Vastaajan ja ruotsalaistodistajien muistikuvat olivat hajanaisia ja ristiriidassa niin keskenään kuin sen suhteen, mitä he olivat sanoneet 30 vuotta aikaisemmin.”

Käräjäoikeus arvioikin todistajien vanhat lausunnot tuoreita luotettavammiksi.

Korkman pitää kirjassaan viime vuosien pohjanoteerauksena sitä, millä perusteella tanskalaismiestä vastaan nostettiin uusi syyte Viking Sallyn henkirikoksesta.

Keskeisenä näyttönä oli tanskalaismiehen väitetty tunnustus vankilassa Kööpenhaminassa. Vangittuna ollut mies keskusteli tuolloin suomalaispoliisin kanssa vankilan pihalla ilman todistajia. Tilannetta ei tallennettu, eikä lausuntoja kirjattu ylös. Lisäksi tanskalaismies ja suomalaispoliisi puhuivat englantia, joka ei ole kummankaan äidinkieli.

”Tunnustuksen todistusaineisto koostui siis poliisin useita vuosia myöhemmin mieleensä palauttamista tiedoista. Ei ollut yllättävää, että Varsinais-Suomen käräjäoikeus totesi, ettei ’tunnustusta’ voitu huomioida”, kirjassa todetaan.

Käräjäoikeus vapautti tanskalaismiehen syytteestä. Syyttäjät valittivat tuomiosta hovioikeuteen mutta peruivat valituksen, joten vapauttava tuomio jää voimaan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut