Pienillä viilauksilla omasta arjesta voi löytyä yllättäviä säästökohteita – Asiantuntijat vinkkaavat, millä keinoin nyt kannattaa varautua hintojen nousuun

Hintojen noustessa moni hakee säästökohteita arjestaan, ja niitä voi löytyä helposti palveluhävikkiä tarkastelemalla. Tästä jutusta löytyvä laskuri paljastaa, kuinka paljon sinulle voi kertyä maksettavaa erilaisista viihdepalveluista.

Arjessa kulutetaan monenlaisia palveluita. Asiantuntijat kehottavat seuraamaan, kuluuko omia rahoja niin sanottuun palveluhävikkiin.

3.8. 16:19

Usein säästöjä haetaan ruokakaupassa, vaikka todellisuudessa rahat saattavat huveta esimerkiksi niin sanottuun palveluhävikkiin. Ruokalaskussa nipistämisen ja energiansäästötalkoiden lisäksi säästöä voi syntyä myös toisenlaisilla arjen viilauksilla.

Asiantuntijat kertovat, mitä kannattaa tehdä juuri nyt, jotta kukkaro selviäisi hintojen noususta paremmin.

Ensin on selvitettävä ja kirjattava ylös omat tulot ja menot, sanovat Takuusäätiön johtaja Minna Mattila ja Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling-Pomoell.

Karsi palveluhävikki

Asiantuntijat neuvovat tarkastelemaan erityisesti sellaisia kuluja, jotka kertyvät välttämättömien kiinteiden kulujen päälle toistuvasti maksettavaksi.

”Aika monilla on säännöllisiä menoja harrastuksiin ja vapaa-aikaan liittyen. Meillä on kanavapaketteja ja osamaksuja. Nyt kannattaisi tarkastella juuri näitä menoja ja sitä, ovatko ne välttämättömiä ja käytetäänkö kaikkea”, Mattila toteaa.

Beurling-Pomoell kehottaa karsimaan ensin niin sanotun palveluhävikin. Tällä tarkoitetaan sellaisia palveluita, joita ei tule oikeastaan käytettyä, mutta joihin menee tililtä maksu joka kuukausi kuin huomaamatta.

”Eräs henkilö kauhistui menojaan tarkastellessaan, että hänellä menee monta kymppiä kuussa kuntosalijäsenyyteen, vaikkei hän ole vuosiin käynyt kuntosalilla”, Beurling-Pomoell kertoo.

Yhdellä rahaa menee suoratoistopalveluihin, toisella äänikirjasovelluksiin. Lehtitilauksiin voi upota monia kymmeniä euroja kuussa. Todennäköistä ei ole, että yhtäkkiä alkaisi katsomaan elokuvia tai kuuntelemaan äänikirjoja, jos tähänkään mennessä ei ole tullut katsottua tai kuunneltua, Beurling-Pomoell toteaa.

Testaa alta laskurilla, kuinka paljon käytät kuukaudessa rahaa suoratoisto- ja muihin tilauspalveluihin.

Tunnista oman talouden rajat

Mattila kehottaa miettimään myös palveluita, joita on tullut hankittua arjen kiirettä helpottamaan. Oman taloudellisen tilanteen rajat on hyvä tuntea tarkkaan, vaikka haluaisikin tukea yrittäjiä työssään.

”Esimerkiksi siivouspalveluiden tai ruoan kotiinkuljetuspalveluiden kohdalla on hyvä miettiä, onko niihin oikeasti itsellä varaa vai voisiko omaa elämäntyyliään muuttamalla karsia niistä”, Mattila sanoo.

Monenlaiset palvelut voivat olla helppoja säästökohteita.

”Näitä karsimalla voi vähentää jo vaikka satasen menoistaan ja saattaa huomata, ettei edes tarvitse tinkiä kovasti muusta elämästä”, Beurling-Pomoell huomauttaa.

Palveluissa voi säästää myös ilman, että käyttöä täytyy täysin lopettaa, Mattila toteaa. Joissakin palveluissa voi olla tarjolla esimerkiksi perhejäsenyyksiä, jotka tulevat halvemmiksi kuin perheenjäsenten erilliset tilaukset.

”Lisäksi tauon pitäminen voi olla virkistävää. Palveluita voi ottaa uudestaan käyttöön myöhemmin, jos tauon aikana innostuukin niiden käytöstä enemmän”, Mattila sanoo.

Nyt kannattaa huoltaa huoltoa vaativat koneet ja laitteet.

Selvitä edullisin vaihtoehto

Jos taas tietää, että esimerkiksi kuntosalilla tulee käytyä säännöllisesti, Mattila kehottaa laskemaan tarkkaan eri jäsenyyksien hintoja. Joissain tapauksissa vuoden jäsenyys kerralla maksettuna voi tulla vuositasolla halvemmaksi kuin kuukausittainen maksu – jos vain pystyy maksamaan kerralla suuremman summan.

Myös muita harrastusmaksuja voi olla järkevää maksaa ikään kuin pois alta, jos kohta rahaa kuluukin enemmän esimerkiksi kalliimpiin sähkölaskuihin.

”Ylipäätään on hyvä laskea, säästäisikö siinä, että maksaisi nyt kerralla koko vuoden laskut, jotka tulisivat kuitenkin maksettaviksi”, Mattila sanoo.

Tästä hyvä esimerkki on julkisen liikenteen lippu. Vuoden voimassa oleva matkalippu tulee usein pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna halvemmaksi kuin kertalippu jokaisella matkalle. Mattilan mukaan usein kyse onkin siitä, että jaksaa selvittää omalle käytölle edullisimman vaihtoehdon.

Kilpailuta sopimukset

Sen lisäksi, että juuri nyt voi olla hyvä karsia vähälle käytölle jäävistä palveluista, on myös hyvä aika kilpailuttaa erilaiset sopimukset.

Mattilan mukaan kannattaa kilpailuttaa ainakin vakuutussopimukset ja pankkipalvelut.

Lisäksi nyt kannattaa huoltaa huoltoa vaativat koneet ja laitteet, Mattila muistuttaa. Monet kodinkoneet, laitteet ja järjestelmät vaativat säännöllistä huoltoa.

Jälleen kerran voi ajatella niin, että kun nyt maksaa huoltokustannuksista, myöhemmin kukkaroa ei tarvitse enää kurittaa niillä. Toisaalta huoltamisessa on myös se hyöty, että huollettu laite kuluttaa usein vähemmän sähköä, Beurling-Pomoell toteaa.

Hyödynnä tarjoukset nyt

Jos oma taloudellinen tilanne sen mahdollistaa, nyt voisi olla myös hyvä aika tehdä hankintoja, joita joutuisi lähitulevaisuudessa muutenkin tekemään.

”Silloin kannattaa ostaa, kun pystyy ostamaan. Jos jotain tapahtuu ja laite menee rikki, silloin on hirveää, jos maksettavana on samanaikaisesti tonnin sähkölasku”, Beurling-Pomoell sanoo.

Sekä Mattila että Beurling-Pomoell varoittavat kuitenkin menemästä liiallisuuksiin ostamisessa. Jos laite tai kone on välttämätön, kannustavat he harkitsemaan sen ostamista.

”Ehdottomasti nyt kannattaa hankkia ja hyödyntää myös tarjouksia. Jäitä hattuun kuitenkin, ei pidä mennä liian pitkälle. Kaikkia kodin laitteita ei kannata ruveta uusimaan, jos ne vielä toimivat. Se olisi ympäristönkin kannalta huono ratkaisu”, Mattila sanoo.

Varaudu kustannusten nousuun

Jos hankinta ei ole aivan välttämätön, Beurling-Pomoell kehottaa laittamaan rahan hankinnan sijaan puskurirahastoon. Molemmat asiantuntijat korostavat sen tärkeyttä.

Toisin sanoen kyse on siitä, että jos vain omassa taloudellisessa tilanteessa se on mahdollista, nyt viimeistään kannattaisi alkaa säästää tulevaa varten.

”Olisi hyvin tärkeää varautua siihen, että kustannukset nousevat. Olisi hirveän hyvä olla jokin vararahasto, josta otetaan sitten, kun jokin kodinkone hajoaa tai mitä tahansa yllättävää sattuu”, Mattila toteaa.

Hän kehottaa myös avoimiin keskusteluihin rahasta. Esimerkiksi kaikkia kodinkoneita ja laitteita ei välttämättä tarvitse omistaa itse. Ehkä tuttavien kanssa voi tehdä sopimuksen laitteiden lainaamisesta puolin ja toisin, Mattila ehdottaa. Kalliita harrastustarvikkeitakin saattaisi saada lainaksi, jos asian ottaa avoimesti puheeksi.

”Se lohtu tässä on, että kaikkien on oltava nyt talouden kanssa tarkkana. Sitä ei tarvitse hävetä. Voi ruveta ahdistamaan, jos talous on tiukilla, mutta varautumisella ja vaihtoehtojen miettimisellä voi vähentää stressiä”, Mattila sanoo.

Jutun taulukossa mainittu Supla kuuluu Satakunnan Kansan kanssa samaan Sanoma-konserniin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut