Tuomas Vuolle peitteli harvenevia hiuksiaan, kunnes humalaisen tölväisy muutti kaiken – Nyt hän toivoo, että olisi tehnyt yhden päätöksen aiemmin

Tuomas Vuolle alkoi kaljuuntua parikymppisenä. Aluksi se harmitti, mutta myöhemmin hän on löytänyt kaljustaan hyviä puolia. Kaljuuntuminen aiheuttaa monille miehille häpeää ja epävarmuutta. Ovatko ne voitettavissa?

Hiustenlähtö oli Tuomas Vuolteelle kova paikka. Myöhemmin hän huomasi, että siitä voi olla iloakin.

26.4. 18:10

Valokuvat paljastavat joskus ikäviä asioita. Kun digikamerat yleistyivät 2000-luvun alussa, Tuomas Vuolle huomasi kuvista, että hänen hiuksensa harvenivat päälaelta. ”Pyrin lopulta välttelemään kuvissa olemista kokonaan. Varsinkin yläviistosta otetuissa kuvissa”, Vuolle, 42, kertoo.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut