Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Jouluhimmeli Satakunta Tähtijutut Urheilu Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

SataSafety hakee tulityövartijoita RekryKoulutuksen kautta, haku käynnissä nyt

Isoja ja pieniä, miehiä ja naisia. Turvallisuusalan yrittäjät Tapio Grundström ja Timo Silvan eivät halua määritellä tuon tarkemmin teollisuuden turvallisuustöihin sopivaa ihmistä. SataSafety-yritys järjestää yhdessä Satakunnan ELY-keskuksen ja TE-toimiston kanssa tulityövartijoiden RekryKoulutuksen. Kurssille mahtuu 20 opiskelijaa ja sen läpäisseet pääsevät SataSafetyn työntekijöiksi. Harjavallan suurteollisuuspuisto on SataSafetyn iso asiakas, mutta työkohteita on myös muualla eri puolilla maakuntaa. Tapio Grundström kertoo, että perinteisesti tulityövartijat ovat olleet metalliyritysten omia työntekijöitä. SataSafety on laajentanut turvallisuushenkilöidensä osaamista niin, että he voivat nyt toimia yritysten turvallisuusorganisaatiossa, eivätkä vain tulityön turvaamisessa. Vaikka tulityövartijaksi sopivatkin monenlaiset ihmiset, niin joitakin erityisvaatimuksia kuitenkin on. Fyysisen terveydentilan on oltava hyvä, eikä korkean paikan kammoa sovi olla, sillä työskentely kapeilla silloilla 10-15 metrin korkeudessa on tulityövartijalle arkipäivää ja korkeammallekin voidaan nousta. – Emme me mitään teräsmiehiä hae, vaan hyvä peruskunto riittää, lisää Silvan. Hae maksuttomaan koulutukseen: te-palvelut.fi Palomies- ja ensiaputaidoista on hyötyä ja pitkäjänteinen työ edellyttää kärsivällisyyttä. Tavallisia tulitöitä ovat hitsaus, rälläköinti ja polttoleikkaus ja tulityövartija osallistuu niihin suojaamalla ympäristöä tulelta. Tulityövartijan työ alkaa kuitenkin ennen varsinaista tulityötä työn suunnittelulla ja vaikkapa paloletkujen vetämisellä ja sammutuskankaiden tuomisella tulityöpaikalle. Varsinaista työtä seuraa vielä jälkivartiointi. – Jälkivartiointi kestää vähintään tunnin, mutta se voi kestää vaikka kaksi tai kaksitoista tuntia, kertoo Silvan. Ympäristön materiaalien lämpötilaa voidaan seurata lämpökameroilla. RekryKoulutuksesta puolet, 30 päivää, annetaan Länsi-Suomen pelastusharjoitusalueella Porissa ja toinen puoli on työssäoppimista Harjavallan suurteollisuuspuistossa. Koulutus antaa pelastuslain mukaisen nuoremman sammutusmiehen pätevyyden. Haku kurssille päättyy 7. tammikuuta ja kurssi alkaa tammikuun lopulla. Koulutukseen haetaan internetin kautta: www.te-palvelut.fi – haussa oleva työvoimakoulutus.  Koulutukseen valinta perustuu hakemuksessa esitettyihin tietoihin ja haastatteluun. Haastattelut järjestetään 16.-18. tammikuuta. Kurssi on kohdistettu työttömille tai työttömyysuhan alla oleville alasta kiinnostuneille hakijoille. Kouluttajana on WinNova Länsirannikon Koulutus Oy. Lue lisää :  SataSafety Oy on vuonna 2007 perustettu turvallisuusalan yritys, joka tarjoaa palveluitaan suurten teollisuusyritysten lisäksi muun muassa julkisyhteisöille kuten kunnille ja seurakunnille, pk-sektorille ja taloyhtiöille.   Sammutustyökurssi Savusukelluksen perusteet Vaaralliset aineet Öljytorjunnan perusteet Liikenneonnettomuus tehdasalueella Tulityöt Työturvallisuus Ensiapukurssi Turvallinen asiakaspalvelu Korkean paikan työskentely Sähköturvallisuus Turvallisuusvalistus Asiakaspalvelu