Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Ajanviete Tähtijutut Näköislehti Kulttuuri Porilaine Urheilu Live

Tunnetko jo nämä satakuntalaiset kirjailijat? – Kirjoista voi yhä nauttia monin tavoin, katso lukuvinkit

Kauas todellisuudesta Raumalaisen Tapio Koivukarin romaanit vievät ajatukset kauas nykyhetkestä. Hänen uusin romaninsa Pirtumiehet on viihdyttävä ja jännittävä veijaritarina salakuljettajan elämästä 1920-luvun kieltolain aikaisessa Suomessa. Tarina perustuu raumalaisen Jarmo Impolan isoisän elämään. Romaani on julkaistu myös äänikirjana. Lue Pirtumiehet-romaanin arvio Suosittelen Koivukarilta myös historiallista romaania Poltetun miehen tytär (2018). Romaani kertoo noitavainoista 1600-luvun Islannissa. Se herättää ajatuksia siitä, mitä uskonnot, uskomukset ja ideologiat merkitsevät ihmisille parhaimmillaan ja pahimmillaan. Romaani on saatavilla e-kirjana. Hymy huulille Raumalla asuvan Heli Laaksosen murrerunokirjan lukeminen tuntuu siltä kuin olisi metsäretkellä sopivasti kahjon ja siksi salaviisaan ystävän kanssa. Hänen sanansa ovat kuin lämmittävä viltti, johon kääriytyä. Todellisia lohtusanoja tarjoaa esimerkiksi uusimman Aurinko. Porkkana. Vesi. –kokoelman samanniminen runo, joka muistuttaa elämän yksinkertaisista iloista. Runoilija lukee itse äänikirjansa tekstin. Lue arvio kokoelmasta Aurinko.Porkkana.Vesi. Köyhyyden kuvaaja Porilaisen Hanna-Riikka Kuisman romaani Kerrostalo ylsi viime vuonna Finlandia-palkintoehdokkaaksi. Se on julkaistu äänikirjana ja sähköisenä e-kirjana. Jälkimmäisessä formaatissa kirjan voi lainata Satakirjastoilta. Dystooppisessa romaanissa kaikki syrjäytyneen yhteisön asukkaat ovat enemmän tai vähemmän rappiolla. Äänen saavat monentyyppiset ihmiset asunnottomasta alkoholistista prostituoidun lapseen ja alemman keskiluokan edustajiin. Lue Kerrostalo-romaanin arvio Kuismalta on julkaistu ja lainattavissa e-kirjana myös romaani Sydänvarjo (2011), nyrjähtäneen trillerimäinen kirja, jossa kaksi pakkomielteistä hahmoa väijyy päähenkilöä. Laatukirjallisuutta Porista Toivottavasti porilaiskirjailija Juha Seppälä kirjoittaa fiktiota, joka kertoo koronaviruksen ajasta. Haluaisin todella lukea tulevaisuudessa hänen terävää, satiirista ilmaisuaan ajoista, joita parhaillaan elämme. Sitä odotellessa koronakaranteenissa on hyvää aikaa tutustua Seppälän aiempaan tuotantoon. Useita hänen romaaneistaan on saatavilla e-kirjoina. Suosittelen Seppälän romaaneista uusinta eli Sankariaikaa (2018). Siinä Seppälä kysyy, mikä mikä on Suomen suuri tarina ja mitä sille on tapahtunut. Romaani sisältää hienoja, viiltäviä havaintoja muun muassa sivistyksen alasajosta ja nykypäivän idiotismista, joka saa ihmiset täyttämään tajuntansa roskalla. Lue arvio romaanista Sankariaika Dekkaristi porilaismaisemissa Porilaiskirjailija Arttu Tuomisen uusin dekkari Verivelka (2019) on hänen paras romaaninsa tähän mennessä. Suosittelen sitä luettavaksi muillekin kuin vannoutuneille dekkarien ystäville. Kirja on julkaistu myös äänikirjana ja e-kirjana, ja sitä voi lainata kummassakin muodossa Satakirjastoista. Kyse on hyvin poikkeuksellisesta jännitysromaanista. Romaanin veririkos vaikuttaa mitä arkisimmalta juoppopuukotukselta. Jännityselementit syntyvät menneisyyden tapahtumista sekä tapahtumaa tutkivan poliisin sisäisestä eettisestä kamppailusta. Lue arvio romaanista Verivelka Yhä oudompaa ja oudompaa Ketään ei varmaan yllätä, että Mika Rätön romaani on juuri niin erikoinen ja omaperäinen kuin kaikki muukin miehen luoma. Se jokin - Kuule härkäpapusi rapisevan (2018) kuljettaa lukijansa seikkailuun, jossa meno on yhtä omituista kuin Circlen keikoilla. Romaani on luettavissa myös e-kirjana. Kokeellinen proosateos vie absurdein ja hauskoin juonenkääntein lukijansa vuorisaarelle, jossa demokratia on aikoinaan keksitty. Pieni joukko saarelaisia ajautuu konfliktiin saaren auktoriteettien kanssa ja tempautuu villiin tapahtumavyöryyn. Romaani on allegoria, jonka henkilöhahmot edustavat yhteiskunnan eri ryhmiä. Lue arvio romaanista Se jokin Vaikka kirjastot on suljettu yleisöltä, e-äänikirjoja ja –e-kirjoja voi edelleen lainata kirjaston verkkosivujen kautta. Osa tässä artikkelissa mainituista kirjoista on lainattavissa kirjastosta sähköisenä materiaalina. Satakirjastoista on lainattavissa verkon välityksellä rajallisia määriä e-kirjoja ja e-äänikirjoja. Tämän aineiston määrää kasvatetaan paraikaa. Satakunnan Kansan mobiilisovelluksessa on kuunneltavissa kuukauden äänikirja. Maaliskuun äänikirja on Anna Ekbergin Salattu nainen. Ääni- ja e-kirjoja voi käyttää myös äänikirjapalveluiden kautta. Niihin on maksuton tutustumisjakso, jonka jälkeen palveluissa on kiinteä kuukausimaksu. Tällaisia palveluita ovat esimerkiksi Bookbeat, Storytel, Nextory ja Suomalainen Plus Lisäksi äänikirjoja, e-kirjoja ja painettuja kirjoja myyvät kirjakauppojen verkkokaupat ja muut verkkokaupat.