Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

Roskien poltto levisi maastoon Nakkilassa – ”Siellä luultiin, että metsäpalovaroitus olisi ohi, kun vähän sataa”

Kulolennolla havaittiin maastopalon alku Nakkilan Mäkeläntiellä keskiviikkona illalla. Tuli oli levinnyt matalaan ruohikkoon, kun omakotitalon pihamaalla oli poltettu roskia. Satakunnan pelastuslaitos sai hälytyksen maastopaloon kello 19.18. –  Saman tien varressa poltettiin roskia toisenkin omakotitalon pihassa. Molemmissa oli luultu, että metsäpalovaroitus olisi ohi, kun vähän sataa. Ei ole ja kaikenlainen avotulen tekeminen on edelleen kielletty, painottaa päivystävä palomestari Tomi Anttila Satakunnan pelastuslaitokselta. Maastoon levinnyt tuli ehti polttaa ruohikkoa noin kymmenen neliön alueelta. Palomiehet käskivät sammuttaa toisen roskanuotion, ennen kuin se ehti aiheuttaa vahinkoa. Roskia ryhdyttiin polttamaan voimakkaan sateen jälkeen myös Suontaustantiellä Eurassa. Poltto huomattiin kulolennolla, ja siitä ilmoitettiin pelastuslaitokselle. Palomiehet kävivät opastamassa roskien polttajia siitä, että metsäpalovaroituksen ollessa voimassa avotulen sytyttäminen on kielletty, vaikka alueella olisikin satanut. Tuli ei levinnyt maastoon. Satakunnan pelastuslaitos sai hälytyksen Euraan kello 18.39. Uutiseen lisätty 7.8. kello 21.18 tieto roskien polttamisesta Eurassa.