Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Heikki Kännön fantasiaromaani kuvittaa Nietzschen taustajoukkojen nurjan puolen

Kirjat Heikki Kännö: Runoilija. Eli miten veitsellä filosofoidaan. Sammakko 2020. 568 s. Ranskalaisen dekadenssin voimahahmo Charles Baudelaire sanoi parhaina päivinään 1800-luvun puolivälissä, että runouden tärkein tehtävä on kauneuden idean kehittely ja että tarvittaessa kehittelyn on tapahduttava totuudesta luopumisen hinnalla. Turkulaisen Heikki Kännön (s. 1968) kolmas romaani säätää tämän akselin asentoon, josta totuutta on entistä vaikeampi tunnistaa. Runoilija on hirtehishenkinen fantasiaromaani, joka perustuu tositapahtumiin. Romaani herättää heti alkuun suuret odotukset. Palkittiinhan Kännön edellinen teos Sömnö (2018) Runeberg-palkinnolla vuonna 2019. Onhan se isompi tunnustus kuin Finlandia, koska Runebergista kilpailevat kaikki kaunokirjallisuuden lajit, eivät pelkästään romaanit. Aatehistoriallisena romaanina Runoilija ei pelkästä säväytä tai hätkäytä. Teoshan on aivan loistava. Runoilijassa ison roolin saa Friedrich Nietzsche, sveitsinsaksalainen filosofi ja kirjailija. Nietzschen jouduttua tiedottomaan tilaan 1889 tämän käsikirjoitukset, kirjeet ja muut tekstit kootaan Naumburgiin arkistoksi, jota vartioi mustasukkaisesti hänen pikkusiskonsa Elisabeth Fönster-Nietzsche . Elisabethilla on projekti kääntää veljensä perintö arjalaisen rotuohjelman äänitorveksi. Hän saa tähän arvokasta tukea aatetovereiltaan, jotka järjestäytyvät uudeksi poliittiseksi puolueeksi, natseiksi. Filosofin tekstejä saapuu Naumburgiin jatkuvana virtana, eikä kouluja käymätön sisko pärjää arkistotyössään yksin. Niin Elisabeth palkkaa avukseen Goethe-arkistossa ansioituneen Rudolf Steinerin 1895. Tämä on lumoutunut elollisesta kosmologiastaan, maaperän hengistä, avaruuden kosmisen rakkauden kantajista, astraaliruumiista ja muusta yliluonnollisesta. Puhumattakaan Weimarin työhuoneensa kätköissä löytyvästä pentagrammista, jonka keskiöön hän kuljettaa pahaa-aavistamattomia vieraitaan astraalimatkoille. Kännön ”Runoilija” (Le Poète) ei ole kukaan edellä mainituista, vaan fiktiivinen Aurelian Benn, joka kirjoittaa kaunokirjallisuutta, siis keksittyä kirjallisuutta. Aurelianin Goethe-parodia Faustuksen kirous on muodostunut Saksassa nopeasti myyväksi hitiksi. Sitten Le Poète on kokenut menestyksen kirouksen. Uutta bestselleriä näy eikä kuulu. Maisemanvaihdos, joukko väärin valittua seuraa, pari huono-onnista naisseikkailua ja hurjia rikoksia, ja Aurelian löytää itsensä pakenemasta poliisia Ranskassa. Tämän vaiherikasta kujanjuoksua Ranskan, Italian ja Sveitsin kautta takaisin Saksaan seurataan tovi. Taiteilijana Kännö on taidemaalari, joka vaihtoi ilmaisunsa kirjalliseen jo monta vuotta sitten. Nietzsche on hänelle kiitollinen kuvauskohde: monipuolinen taiteilija, joka pääsi historiaan kirjoittamalla täyttä dynamiittia. Suurin osa Kännön sivuhenkilöistä on historiallisia, varsinaiset päähenkilöt taas keksittyjä. Kirjailija on sijoittanut romaaniinsa muutaman onnettoman naishahmon (Eleanor, Lorraine, Minna), jotka tulevat Aureliania vastaan odysseian eri vaiheissa. Kuka onkaan romaanin mysteerimies Heinrich von Grüngen, mitään häikäilemätön tappaja, joka astuu esiin yhdessä jos toisessa romaanin kulminaatiokohdassa? Entä musta koira, jonka jalanjäljissä liikkuvat kuolemansairaudet ja muut onnettomuudet? Kun Aurelian ja von Grüngen tapaavat Torinossa, jälkimmäinen kertoo haluavansa kuuluisan Nietzschen hengiltä. Sitten seuraa se kuuluisa kohtaus, jossa Nietzsche tarraa rääkättyyn hevoseen keskellä katua, putoaa alas ja talutetaan murtuneena kotiinsa. Mitä oikein tapahtuikaan? Myöhemmin Aurelian löytää ystävänsä Nietzschen lähes tahdottomassa tilassa lapsuudenkodissaan. Koska Le Poète saa Nietzschen harakanvarpaista paljon paremmin selvää kuin jopa Peter Gast, Nietzschen monivuotinen luottokirjuri, Elisabeth palkkaa hänet oitis arkistotyöhön. Kun puolestaan Steiner ja Aurelian tapaavat Naumburgissa, koetaan Kännön romaanin kliimaksi. Aurelian näet ilmoittaa Steinerille olevansa kuollut. Siis haamu, joka vaeltaa elävien joukossa. Steinerille tämä ei ole mitään puppua tai kummitusjuttuja. Kännö ei yritä vakavissaan tavoittaa Wagnerin varjoa tai Zarathustan henkeä, vaan kääntää parodian keinoin kuuluisasta historiallisesta tapahtumasarjasta esiin nurjan puolen. Mysteeriromaanin räävitön lopputulema on tehokas ja iskevä kuin maaliinsa osunut varsijousen vasama. Kännön vanhoille lukijoille Runoilija on Mehiläistiestä (2017) ja Sömnöstä (2018) tutun maagisrealistisen tyylin toisinto. Mystiikka tosin ampuu lopulta kerronnan sfääreihin, joissa ei reaalimaailmaa enää näy eikä kuulu. Kuuluu vain kertojan nauru, jossa ei ole ivallista sävyä.