Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

”Tervetuloa Raumalle Poriin pettyneet – Rauma on ihmisystävällinen ja läpinäkyvästi johdettu elinvoimainen rannikkokaupunki”

Virtahepo olohuoneessa, toisilla asuu norsu naapurissa. Tanner tömisee ja lasit naapurin vitriinissä helisee, kun hän ovisilmälle ottaa vauhtia. Kaikki ovet heittämällä avataan ja suljetaan. Kärsäänsä kun luurin ottaa, televisiota on isonnettava naapurissa. Ottaisit muut huomioon, ja tömistäisit vähän vähemmän. Kerrostalossa eri käytöstavat kuin viidakossa. Onko varmaa, etten sairastanut koronaa helmikuun alussa? Vuosikymmeniin en ole ollut niin kipeä ja pitkään puolikuntoinen. Testiin ei silloin päässyt. Onko Satakunnassa sairastettu pikkuhiljaa, onko se mahdollista? Toimittaja Vallin kertoo niityistä kovin asiantuntemattomasti. Porin seudun maat ovat suurimmaksi osaksi vanhaa merenpohjaa ja lähinnä savimaita. Savimaat eivät ole niittykasveille sopivia maita, siemeniä toki voidaan kylvää, mutta rehevän pohjan ansiosta muut kyseisellä alueella viihtyvät kasvit tukehduttavat niittykasvit välittömästi. Alueet sopivat, jos niitto jätetään pois, pajujen kasvatukseen. Niittyjen perustaminen näille savimaille maksaa maltaita. Lentokenttääkään ei kannata suolle perustaa. Porilaiset, haastepyöräilykampanjassa olemme altavastaajia naapureihin verrattuna, jos ajetut kilometrit suhteutetaan asukaslukuun. Googlettakaa ''haastepyöräily". Sieltä löytyy linkit, miten voi rekisteröityä ilmoittamaan ajamansa kilometrit. Haastepyöräily kestää vapusta juhannukseen. Vielä on monta viikkoa jäljellä. Retkeilijöitä ja veneilijöitä valuu tasaisena virtana Joutsijärven virkistysalueelle, ja autoliikenne on etenkin viikonloppuisin vilkasta. Miten on mahdollista, että sinne johtava tie on niin järkyttävän surkeassa kunnossa? Sitä voi hädin tuskin kutsua tieksi. Pelkkää kuoppaa kuopan perään. Miksi tielle ei tehdä mitään? Nykyihmiset ovat kovin luonnon puolestapuhujia ja luontoväkeä. Missä se näkyy käytännössä? Mökkejä haetaan kiivaasti mieluiten "kaikilla herkuilla" ja matkailuautot ja -vaunut ovat nyt kortilla. Näitä metsästäessä retkeillään väliajat. Mutta moni ei enää osaa retkeilläkään ainakaan roskaamatta. Nuotiopaikkojen käyttötieto kuten jokamiehen oikeudetkin ovat vähän hakusessa. Ei tavalline porilaine men urheilutalol liikkuu, se menee luantoo kävelee. Nyt olisi hyvää aikaa, ennen kuin uimahalli aukeaa, miettiä maksuasioita. Muutamassa naapurikaupungissa on maksu puolivuosittain. Mielestäni aika tärkeä asia varsinkin ikääntyville, joille uinti on tuiki tärkeää kunnon kannalta. Monellakaan ei ole mahdollista maksaa noin 100 euron maksua kerralla, joten uinnit jäävät pois. Pori aikoo hankkia kotipalvelun työntekijöille kalliit sähköautot. Tuleeko pikkukoulujen lopettamisesta niin paljon, että tähän on varaa. Imagon takia, kuten päällikkö uutisissa sanoi. Ovatko virkamiehet ja päättäjät täysin seonneet? Nyt, jos koskaan, on oikea hetki vastuullisten päättäjien puuttua valtionyhtiöiden, niin Finnairin kuin Postinkin, johtajien tulospalkkioihin. Normaalipalkatkin ovat jo hulvattomasti ylimitoitettuja. Tervetuloa Raumalle Poriin pettyneet. Rauma on ihmisystävällinen ja läpinäkyvästi johdettu elinvoimainen rannikkokaupunki. Hyvät satakuntalaiset, lauantaina 30.5. klo 18 on Suvivirren laulamisen hetki pihoillamme, terasseilla ja parvekkeilla. Tähän kehotetaan verkossa kiertävässä viestissä koko Suomea. Odottamamme kesä on alkamassa! Lähetä numeroon 13524 tekstiviesti: TEKSTARI (väli) viestisi. Viestin hinta on 90 senttiä. Julkaistusta tekstareista yksi palkitaan kuukausittain 50 eurolla.