Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Näin toimit nyt, yli 70-vuotias –  Katso THL:n uudet ohjeet tästä

Hallitus höllensi tuntuvasti yli 70-vuotiaiden ohjeita koronavirukselta suojautumiseen ja läheisten tapaamiseen. – Voit tavata läheistäsi, mutta mieluiten ulkona, ja silloin pitää muistaa kahden metrin turvaväli, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuspäällikkö Minna-Liisa Luoma sanoo hallituksen tiedotustilaisuudessa. Vanhuksille suositellaan myös aiempaan poiketen liikuntaa ja ulkoilua, mutta ulkona liikkuessakin kehotetaan noudattamaan turvavälejä. – Turvallinen ulkoilu ja mielekäs liikkuminen ovat tärkeä osa arkea. Liikutaan joka päivä, nautitaan elämästä eri tavoilla kuin menneinä viikkoina, perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) sanoo. Luoma painottaa, että iäkkäitä ei saa tavata, jos on pieniäkään hengitystieinfektion oireita. – Jos täytyy vierailla yli 70-vuotiaan luona, pidä vierailut melko lyhyinä ja vältä kättelyä, halaamista ja muuta lähikontaktia, Luoma toteaa. Sisätiloissa iäkkäitä tavatessa tulisi pitää suun ja nenän peittävää kertakäyttömaskia. Jos maskia ei ole saatavilla, voi käyttää myös liinaa. Turhia lähikontakteja tulee yhä välttää, ja esimerkiksi kaupassa tai apteekissa kannattaa asioida ruuhka-aikojen ulkopuolella. Luoma korostaa myös sitä, että lääkäriaikoja ei pidä perua. Rajoitukset näyttävät heikentäneen vanhusten toimintakykyä Muutos tuttavien, sukulaisten ja ystävien tapaamisessa on merkittävin muutos hallituksen ohjeistuksessa yli 70-vuotiaille. Aiemmissa, maaliskuussa annetuissa ohjeissa THL ohjeisti yli 70-vuotiaita välttämään lähikontakteja. Käytännössä yli 70-vuotiaat passitettiin tuolloin karanteeniolosuhteisiin. Muille ihmisille annettiin tuolloin ohjeeksi, että yli 70-vuotiaiden luona ei tulisi vierailla. Koronavirusepidemiassa eletään Kiurun mukaan tällä hetkellä suvantovaihetta. Kiuru sanoo, että rajoituksia puretaan nyt hallituksen strategian mukaisesti, ja yli 70-vuotiaiden uudet ohjeet ovat osa rajoitusten purkua. Tarkoituksena on, että rajoitusten haittavaikutukset saadaan minimoitua. – Lähtökohdaksi on otettu se, että pitää olla varovainen, suojautua koronavirustaudilta, mutta samaan aikaa korostetaan kuitenkin jokaisen omaa harkintaa, Kiuru sanoo. Rajoitustoimet näyttävät laskeneen vanhusten toimintakykyä, vaikka tutkimustietoa asiasta ei vielä ole. – Viitteitä on, että toimintakyky laskenut, kun katsotaan kotiin tarvittavien palveluiden tarvetta. Niiden kysyntä on kasvanut, Luoma sanoo. Kiuru: Rajoitukset tehonneet Kiurun mukaan Suomessa rajoitustoimilla on onnistuttu suojaamaan yli 70-vuotiaita paremmin kuin useimmissa muissa maissa. – Voimme todeta, että olemme onnistuneet Suomessa yhdessä asiassa verrattuna muihin maihin. Sairaalahoidossa ja tehohoidossa olleita potilaita on ollut yli 70-vuotiaissa todella vähän. Sairaala- ja tehohoidossa on Kiurun mukaan ollut Suomessa lähinnä 20–60-vuotiaita. Korkea ikä on yksi suurimmista riskitekijöistä koronaviruksessa. Suomessa koronavirukseen kuolleista suurin osa on THL:n mukaan yli 70-vuotiaita.