Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri

”Ehkä lautakunnan on hyvä asettua sellaisten kähinöiden yläpuolelle” – Puheenjohtaja Antti Vuolanne luottaa lautakunnan arvostelukykyyn rehtorin valinnassa

Porin sivistyslautakunnan puheenjohtaja Antti Vuolanne (sd.) sanoo pitävänsä hyvänä, että Pohjois-Porin uuden yhtenäiskoulun rehtorin valintaprosessi käydään läpi. – On hyvä, että käytetään kaikkia oikeusturvakeinoja ja varmistetaan, että kaikki prosessit on käyty oikein. Rehtorin valintaa tarkastellaan uudelleen ensi tiistaina. Sivistyslautakunta päätti 17. joulukuuta yksimielisesti valita virkaan Porin lyseon rehtori Aki Kermisen . Toimialajohtaja Esa Kohtamäen esitys lautakunnalle oli, että virkaan olisi valittu Itätuulen koulun rehtori Marjo Katajisto . Katajisto teki lautakunnan päätöksestä oikaisuvaatimuksen, koska päätös oli hänestä lainvastainen. Katajisto vaatii päätöksen kumoamista, ja että hänet valitaan uuteen rehtorin virkaan. Itätuulen oppimis- ja liikuntakeskuksen suunnittelussa ja toteutuksessa mukana ollut Katajisto vetoaa oikaisuvaatimuksessa erityisesti kokemukseensa koulurakennushankkeessa. Kun sivistyslautakunta myönsi viralle täyttöluvan 19. marraskuuta, tällainen kokemus katsottiin hakijalle eduksi. Satakunnan Kansa tavoitti Katajiston lauantaina, mutta hän ei halunnut kommentoida asiaa. Vuolanne muistuttaa, että lautakunta valitsi Kermisen virkaan yksimielisesti ja on pohtinut asiaa huolellisesti. –  Luotan hyvin paljon lautakunnan osaamiseen ja harkintakykyyn näissä valinnoissa. Vuolanteen mukaan Kermisen valinta mahdollistaa molempien loppusuoralle päässeiden hakijoiden osaamisen hyödyntämisen. – Lautakunta katsoi kokonaisuutta, että nuorille ja lapsille saadaan hyvät kouluolosuhteet. Henkilövalinnat herättävät hänen mukaansa varsinkin isossa organisaatiossa paljon erilaisia mielipiteitä siitä, kuka on sopivin ja pätevin. – Ehkä lautakunnan on hyvä asettua sellaisten kähinöiden yläpuolelle, mistä tässä saattaa olla kyse. Perimmäinen ongelma rehtorin valinnassa oli Vuolanteen näkemyksen mukaan se, että hyviä hakijoita oli niin paljon, että heistä useampi olisi ollut hyvä valinta virkaan. Oikaisuvaatimuksen väitteeseen lautakunnan päätöksen lainvastaisuudesta Vuolanne sanoo suhtautuvansa vakavasti. – Lähtökohta on se, että lautakunta tekee Suomen lain mukaisia päätöksiä. Jos joku tällaista epäilee, niin onhan se hyvä tasapuolisesti selvittää. Valintaprosessissa huomiota herättävää oli hakijoiden nimien salaaminen julkaistuista esityslistoista. Vuolanne sanoo, ettei hän tiedä, miksi nimet on poistettu. – Itse hämmästyin sitä. On siinä varmasti joku syy, joka ei ole minulle vielä auennut, mutta aukeaa varmasti myöhemmin. Pohjois-Porin uuden yhtenäiskoulun on tarkoitus valmistua vuonna 2023.