Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Olkiluodossa selvitettiin, noudattaako TVO ydinsulkusopimusta - tutkijat pääsivät poikkeusjärjestelyin Suomeen

Kansainvälinen Atomienergiajärjestö IAEA tarkasti viime viikolla yhdessä Säteilyturvakeskuksen kanssa, että TVO:n Olkiluodon ydinvoimalaitoksen ydinpolttoaineet ovat siellä missä niiden pitääkin olla ja toiminta on ilmoitusten ja raporttien mukaista. IAEA kertoi maaliskuussa jatkavansa ydinmateriaalitarkastuksia myös koronatilanteen aikana. Tämä merkitsee sitä, että tarkastettavissa maissa ja laitoksissa pitää huolehtia tilanteen vaatimista järjestelyistä. IAEA tekee ydinmateriaalitarkastuksia kaikissa ydinsulkusopimukseen kuuluvissa maissa, Suomessa noin 20 kertaa vuodessa. STUK osallistuu aina tarkastuksiin ja tekee samalla oman tarkastuksensa. Taustalla on velvoite valvoa, että Suomessa käytettävät ydinmateriaalit pysyvät rauhanomaisessa käytössä, kuten kansainvälinen ydinsulkusopimus velvoittaa. – Tämänkertainen tarkastus oli monin tavoin poikkeuksellinen. Esimerkiksi IAEA:n tarkastajien maahan pääsy järjestettiin yhteistyössä Rajavartiolaitoksen kanssa, kertoo tiedotteessa STUKin ydinmateriaalivalvonnasta vastaava toimistopäällikkö Marko Hämäläinen .