Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri

Jättikorvauksiin sähkömiesten palkkariidassa tuomittu Elektrobudowa halusi Puolan lain Olkiluodon työmaalle – hovioikeudesta täystyrmäys

Vaasan hovioikeus on ottanut käsiteltäväkseen puolalaisen suuryhtiön Elektrobudowa Spolka Akcyjnan valituksen, joka koskee Olkiluodossa työskennelleiden puolalaisten sähköasentajien palkkariidasta yhtiön maksettavaksi tuomittuja lähes 8 miljoonan euron suuruisia vahingonkorvauksia. Hovioikeus järjestää jutun pääkäsittelyn maaliskuussa Vaasassa ja Porissa. Jutulle on varattu 12 käsittelypäivää. Pääkäsittelyn yhteydessä hovioikeus tekee Eurajoella myös katselmuksen. Elektrobudowa pyysi katselmusta, joka koskee matka-ajan kestoa yhtiön työntekijöiden majoituspaikan ja OL3:n rakennustyömaalla sijaitsevien yhtiön sosiaalitilojen välillä. Sähköliitto vastusti katselmusta, koska sen mukaan olosuhteet Olkiluodossa ovat nykyisin hyvin erilaiset verrattuna työvuosiin 2011–2012, jolloin ammattiliitto konkreettisesti puuttui sähköasentajien palkkojen polkemiseen nostamalla oikeuskanteen. Elektrobudowa on jo ennen pääkäsittelyä esittänyt hovioikeudelle palkkariitajutusta useita vaatimuksia, mutta hovioikeus on katselmusta lukuun ottamatta järjestään tyrmännyt ne. Tämä käy ilmi hovioikeuden aiemmin tällä viikolla antamasta osapäätöksestä. Elektrobudowa vaati käräjäoikeuden tuomion kumoamista niin, että juttu palautettaisiin uudelleen Satakunnan käräjäoikeuden käsiteltäväksi. Yhtiön mukaan käräjäoikeuden tuomiosta ei ilmene, minkä valtion lakia oikeus on soveltanut arvioidessaan työntekijöiden palkkasaatavien siirtämistä ja työsopimuksiin perustuvien saatavien vanhentumista. Hovioikeus hylkäsi vaatimuksen. Päätöksen mukaan käräjäoikeuden tuomiosta ilmenee, että käräjäoikeus on arvioinut asiaa Suomen lain perusteella. Elektrobudowan mukaan puolalaisten työntekijöiden työsopimuksiin on sovellettava Puolan lakia, koska osapuolet alun perin näin sopivat työsopimuksissa. Hovioikeuden mukaan asioita on kuitenkin arvioitava Suomen lain perusteella riippumatta siitä, mitä lakia työsopimuksissa on sovittu niihin sovellettavaksi. Elektrobudowa esitti myös, että hovioikeus pyytäisi Euroopan unionin tuomioistuimelta vielä uuden ennakkoratkaisun unionin oikeuden tulkinnasta. Yhtiö oli laatinut myös laajan kysymyspatteriston esitettäväksi EU-tuomioistuimelle. Hovioikeuden mukaan EU-tuomioistuin on jo kertaalleen vastannut ainakin osaan kysymyksistä ja piti muidenkin kysymysten esittämistä EU-tuomioistuimelle tarpeettomana. EU-tuomioistuin antoi massiivisesta palkkariidasta jo vuonna 2015 kantajia edustavalle Sähköliitolle myönteisen ennakkoratkaisun. Päätöksen mukaan suomalainen ammattiliitto voi ajaa Suomessa käräjillä puolalaisten sähkömiesten yhteistä palkkasaatava-asiaa. Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisua pyysi käräjäoikeus, jota kiinnosti, voiko se tehdä päätöksen suomalaisen ammattiliiton ajamassa, Puolan kansalaisia koskevassa palkkasaatava-asiassa, vaikka Puolan laki kieltääkin menettelyn.