Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Porin Slalomseuran Aada Kanto, 15, oli ikäryhmänsä paras Suomessa: ”Ei se kauhean tiukka kilpailu ollut”

Porilainen alppihiihtäjä Aada Kanto , 15, hyvästelee kotikaupunkinsa pian, sillä hän jatkaa yläkouluaan jo syksyllä Nilsiässä. Sinne Kanto muuttaa kaupungin merkittävimmän matkailukohteen eli Tahkovuoren vuoksi. Kannon tähtäimessä on Tahkon alppikoulu, joka toimii Nilsiän peruskoulun ja lukion yhteydessä ja tukee nuorta urheilijaa urheilun ja opiskelun yhteensovittamisessa. – Innolla sitä odotan, eikä se oikein jännitä, kun olen jo tottunut matkustamaan niin paljon yksin, Kanto kertoo. Asuntolassa Kanto tulee jakamaan arkensa parinkymmenen lukiolaisen kanssa. He tavoittelevat Kannon tavoin huippu-urheilijan uraa. Huipulla Kanto oli jo tällä kaudella oman ikäryhmänsä eli 14–16-vuotiaiden tyttöjen Kia Ski Tourissa, joka jouduttiin lopettamaan koronaviruspandemian takia kesken. Kanto julistettiin keskeneräisen kauden voittajaksi, joskin kilpailematta jäi vain yksi tapahtuma. – Ei se kauhean tiukka kilpailu ollut eikä voitto oikeastaan tuntunut miltään. Olisi ollut tosi paljon kivempi jatkaa kausi loppuun saakka. Kia Ski Tour on ikään kuin suomalaisten nuorten oma, kotimainen maailmancup. Isä muutti mielensä Suosikkilajikseen Aada Kanto nimeää pujottelun. Kaudesta hänelle jäi käteen kehitystä jokaisesta alppilajista. – Seuraava tavoite on se, että pärjään myös aikuisten sarjassa sitten, kun lähden lasten sarjasta, Kanto sanoo. Tammikuussa porilainen kävi myös edustamassa Suomea alppihiihdon nuorten epävirallisissa MM-kisoissa Italiassa. Sieltä Suomi sai yhden mitalin, mutta Kanto ei vielä päässyt palkintopallille. – Onnistumiset ovat ruokkineet onnistumisia. Se on taas ruokkinut sitä, että Aadalle on tullut enemmän nälkää treenata, sanoo isä Mika Kanto . Nilsiässä Aada Kanto opiskelee ainakin 9. luokalla. Jos alppihiihto ja lukio-opiskelu tuntuu sopivalta yhdistelmältä, nuori urheilija jatkaa siellä myös lukioon. – Olen itse käynyt joskus urheilulukion Sotkamossa, ja aika kauan olin sitä mieltä, että minun muksuistani ei ketään sinne lähde. Poikien kanssa ei tarvinnut miettiä, laitanko heidät asumaan 15–16-vuotiaana yksin, mutta tytöt ovat ehkä vähän erilaisia, ja kokemuksia saa hankkimalla niitä, Mika Kanto pohtii.