Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Pori Jazz

Valinta pysyvän kesä- ja talviajan välillä vaikuttaa Satakunnassa etenkin kesäilloissa – Suomen tehtävä ratkaisunsa vasta tarkan tutkimuksen jälkeen

Euroopan parlamentti äänesti reilu viikko sitten, että kellojen siirtelystä kesä- ja talviaikaan voidaan luopua vuonna 2021. Myös Suomessa talvi- ja kesäajan välillä seilaaminen päättyy parin vuoden kuluttua, kun kelloja joko siirretään viimeisen kerran tai jätetään ensimmäisen kerran siirtämättä sitten vuoden 1981, jolloin Suomi siirtyi ensimmäisen kerran kesäaikaan. Suomi saa itse päättää, jatkaako se talvi- vai kesäajassa. Päätös ei ole riippuvainen muiden EU-maiden tekemistä päätöksistä. Aihe valinnasta kesäajan ja talviajan välillä nousi taas pintaan, kun maaliskuun lopussa kelloja siirrettiin kesäaikaan. Kumpi Suomen pitäisi valita? Talviajan valitseminen tietäisi varsinkin eteläisemmässä Suomessa valoisan hereilläoloajan vähenemistä. Satakunnan korkeudella asuville nykyinen kesä- ja talviajan yhdistelmä tarjoaa keskimäärin hieman yli 4000 tuntia valoisaa hereilläoloaikaa vuodessa. Pysyvä talviaika vähentäisi valoisan ajan määrää noin 200 tunnilla ja pysyvä kesäaika taas lisäisi sitä keskimäärin vajaalla 20 tunnilla. Tuntien määrä riippuu luonnollisesti ihmisten omista vuorokausirytmeistä. Pysyvän kesäajan valinta puolestaan saattaisi vaikuttaa suomalaisten unirytmiin ja haitata myös esimerkiksi liike-elämän toimintaa muun Euroopan kanssa. Perusteluja kummankin valinnan puolesta on nähty useita ja keskustelu tuskin ainakaan tyrehtyy takarajaa lähestyttäessä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on suosittanut omassa lausunnossaan pysyvän talviajan käyttöönottoa terveydellisiin syihin vedoten. THL myös toteaa, että pysyvän kesäajan hyötyjä ei ole perusteltu tutkimustuloksilla. Luotettavia tutkimuksia asiasta ei ole tehty. Koska luotettavia tutkimuksia on vain pysyvän talviajan vaikutuksista, on tärkeää, että ennen kuin Suomi tekee päätöksensä, tehdään perusteellinen tutkimus kummankin valinnan puolista ja eroista. Vaikka kyse on vain tunnin heitosta, ovat sen merkitykset silti isoja. Oli valinta kumpi tahansa, on hyvä, että kellonsiirrosta päästään eroon. Se ei ole tutkitusti hyväksi kenellekään.