Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Onko Greta Thunberg nykyajan Martin Luther King? – Professori arvioi, miten Thunbergin puhe YK:n ilmastohuippukokouksessa onnistui

Ruotsalaisen 16-vuotiaan ilmastoaktivistin Greta Thunbergin puhe YK:n ilmastohuippukokouksessa onnistui tavoitteissaan, arvioi puheviestinnän professori Pekka Isotalus Tampereen yliopistosta. – Puhe on saanut valtavasti huomiota. Puhe olisi epäonnistunut, jos se olisi unohdettu saman tien. Mielestäni tavoite oli, että asia pysyy ainakin jonkin aikaa julkisuudessa ja herättää keskustelua. Thunberg piti maanantaina New Yorkissa neljän minuutin puheen, joka on noussut isoksi uutiseksi ympäri maailmaa. Thunberg syytti kovin sanoin maailman johtajia toimettomuudesta ilmastonmuutoksen ja ekosysteemien romahtamisen edessä sekä toi esiin, miten suunnitellut päästöjen vähennykset eivät riitä. Puhetta on kutsuttu paitsi voimakkaaksi ja tunteikkaaksi myös historialliseksi. Jotkut ovat kritisoineet puhetta laskelmoiduksi. Isotalus kiinnittää huomiota puheen tunteikkuuteen ja syyttelevään sävyyn. – Thunberg ilmaisee asioita voimakkaasti ja syyttelevästi. Puhe on vahva tunteiden puolesta. Syyttelevä sävy selittää, miksi puhe saattaa ärsyttää eivätkä kaikki pidä sitä hyvänä. Toisaalta toisia ihastuttaa, että sekä puheen esitys että sanat ovat sävyltään vahvoja. Isotalus suosittelisi vihaista ja syyllistävää sävyä puheenpitäjälle vain hyvin harvoissa tapauksissa. – Ehkä tässä on ollut tavoitteena, että viesti tuntuu kuulijoista omakohtaisemmalta. Se, että puhe herättää niin vahvoja tunteita puolesta ja vastaan, on osoitus siitä, että se on varsin onnistunut tässä tapauksessa. Thunbergin iskulause kuin "I have a dream" Professori Isotaluksen mielestä puhetta voi pitää hyvänä myös siksi, että se on tehty selvästi huolella. Tästä kertovat esimerkiksi puheen tarkkaan suunnitellut tauot. – Vaikka tunteet ehkä jäävät päällimmäisenä mieleen, puheessa on mukana myös asiaperusteluja. Puheessa on ajateltu aloitusta ja lopetusta sekä sitä, miten tunne ja asiaperusteet jaotellaan. Puheessa on selkeä rakenne ja tasapaino. Isotaluksen mukaan hyvästä ja suunnitellusta puheenrakentamisesta kertoo myös iskulause "how dare you", eli "kuinka te kehtaatte", joka toistuu useita kertoja Thunbergin puheen aikana. – Mielestäni se on ilman muuta suunniteltua. Isotalus vertaa Thurnbergin iskulausetta ihmisoikeusaktivisti Martin Luther Kingin kuuluisan puheen lausahdukseen "I have a dream", jonka takia puhe vuodelta 1963 on jäänyt historiaan. Mediaystävällinen ja hyvin harjoiteltu puhe Pekka Isotaluksen mukaan Thunbergin puheesta saattaa kuitenkin tulla paikoin opetellun tuntuinen vaikutelma. – Puhe on harjoitellun ja suunnitellun oloinen. Siinä mielessä saattaa tulla hiukan epäaito vaikutelma ja tunne siitä, että puhe on laskelmoitu. Myös puhujan ikä voi vaikuttaa kuulijoiden tulkintoihin. Maailman johtajia tylyttänyt Greta Thunberg on 16-vuotias. – Vaikka kuinka puhuja on perehtynyt asiaan, kyseessä on lapsi. Vaikka asia-argumentit ovat puheessa hyvin tarkkoja, voidaan olettaa, että tiedot on saatu ulkopuolelta. Se, että tieto vaikuttaa muualta hankitulta, ei ainakaan vahvista uskottavuutta, Isotalus toteaa. Hän pitää puhetta erittäin mediaystävällisenä. – Se on selvästi suunniteltu televisiokameroille. On selkeitä taukoja ja puhetta on jaoteltu, jotta siitä saa otettua helposti osasia uutislähetyksiin. Mutta jääkö Thunbergin puhe historiaan? Kysymys on Isotaluksen mukaan vaikea. – Retoriikan näkökulmasta puhe ei ole valtavan hieno taidonnäyte tai historian parhaiden puheiden joukossa. Kyse on siitä, kuka puhuu ja kelle. Tilanteesta se voi jäädä historiaan. Greta Thunbergin puhe ilmastohuippukokouksessa 16-vuotias Greta Thunberg puhui neljän minuutin ajan maailman johtajille YK:n ilmastohuippukokouksessa New Yorkissa maanantaina. – Tämä on täysin väärin, Thunberg aloitti. – Minun ei pitäisi seistä täällä. Minun pitäisi olla koulussa toisella puolella valtamerta. Silti te kaikki tulette hakemaan minulta toivoa? Kuinka kehtaatte! Olette varastaneet unelmani ja lapsuuteni tyhjillä sanoillanne, Thunberg sanoi vihaisesti. Thunberg esitti sanansa suoraan johtavissa asemissa oleville: – Kaikki, mistä puhutte, on raha ja sadut ikuisesta taloudellisesta kasvusta. (...) Tiede on ollut täysin selvä yli 30 vuoden ajan. Kuinka kehtaatte jatkaa katsomista muualle ja tulla tänne sanoen, että teette tarpeeksi, vaikka tarvittavaa politiikkaa ja ratkaisuja ei ole edelleenkään näköpiirissä. Thungberg toi esiin, että esillä pidetty vaihtoehto kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisestä puoleen seuraavien kymmenen vuoden ajan pysäyttää vain 50 prosentin todennäköisyydellä maapallon lämpenemisen alle 1,5 asteeseen. – 50 prosentin riski ei yksinkertaisesti ole hyväksyttävää meille, joiden täytyy elää seurausten kanssa, Thunberg muistutti. Seuraavaksi Thunberg nosti esiin Kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n laskelman, jonka mukaan viime vuoden alussa maailmalla oli varaa päästää enää 420 gigatonnia hiilidioksidia. – Nyt tuo luku on enää vähemmän kuin 350 gigatonnia. Kuinka voitte teeskennellä, että tämä voidaan selvittää entisillä tavoilla ja joillakin teknologisilla ratkaisuilla, Thunberg sanoi. – Nämä luvut tuottavat liikaa epämukavuutta. Ette ole edelleenkään tarpeeksi kypsiä kertomaan asiat niin kuin ne ovat. Lopuksi Thunberg sanoi suoraan, että nykyiset päättäjät pettävät lapset ja nuoret. – Mutta nuoret ihmiset alkavat ymmärtää teidän petoksenne. Kaikki tulevat sukupolvet tarkkailevat teitä. Ja jos te valitsette meidän pettämisen, sanon, että me emme koskaan anna teille anteeksi.