Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri

Apulaisoikeuskansleri teki päätöksen Porin merkillisestä "aivopierugrillihormiprojektista"

Apulaisoikeuskansleri on ratkaissut porilaismiehen kantelun taloyhtiön pihagrillistä, josta valittajan mukaan tuli hänen asuntoonsa savua. Kun taloyhtiön muut asukkaat ovat pihassa grillaamassa, hän ei voinut mielestään pitää ikkunaansa auki. Mies ei ollut valituksensa mukaan saanut Porin kaupungilta nähtäväkseen pihagrillin rakennuslupaa. Hän kutsui yhteisen grillikatoksen grilliä "aivopierugrillihormiprojektiksi". Valittaja arveli, että grilliprojekti on saatu korruptiona läpi. Hän myös arvelee, että grillin rakentaminen oli saatu asukaskokouksissa läpi "bolshevikkityylisen läpihuutotoiminnan" tavoin. Rakennusvalvontayksikön päällikkö oli käynyt paikan päällä 1.4.2019. Hän oli tuolloin todennut, että grillikatos hormeineen oli rakennettu vuonna 1990 myönnetyn luvan mukaisesti. Lupapiirustukset ovat olleet koko ajan rakennusvalvonnan arkistopalvelun kautta nähtävänä. Savun mahdollisesti aiheuttamien terveyshaittojen tutkimiseksi kantelijalle on tarjottu mahdollisuus kutsua terveystarkastaja paikalle, mutta tällaista kutsua ei ole esitetty. Apulaisoikeuskanslerin mukaan ei ollut aihetta epäillä Porin kaupungin viranomaisten lainvastaista menettelyä tai velvollisuuksien laiminlyöntiä. Kantelu ei näin ollen antanut aihetta enempiin toimenpiteisiin. Lounais-Suomen poliisilaitos on myös päättänyt tutkinnan asiasta.