Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Puuilo Oy avaa uuden tavaratalon Raumalle keväällä 2021 – Korona ei hidasta investointitahtia

Tavarataloketju Puuilo Oy on etenemässä Raumalla uuden myymälärakennuksensa rakennusvaiheeseen. Kairakadun varressa, Fere-Centerin liikekeskuksessa sijaitsevan tontin kallionlouhinta- ja maanrakennustyöt ovat valmistumassa. Uusi myymälärakennus valmistuu ensi vuoden keväällä. Puuilo Oy:n toimitusjohtaja Juha Saarela sanoo tiedotteessaan yhtiön jatkavan laajentumista aiempien tavoitteiden ja suunnitelmien mukaisesti uusille hyville kauppapaikoille. – Rauma on meille sopiva kooltaan sekä sijainniltaan ja näemme alueen meille kaupallisesti hyvin kiinnostavana. Koronaepidemian aikana koko yhtiön myynti on kasvanut selvästi ennustettua voimakkaammin kaikissa ketjun myymälöissä ja verkkokaupassa. Alkuvuoden myynnin ja asiakasmäärien voimakas kasvu rohkaisevat edelleen jatkamaan ketjun myymälämäärän kasvattamista, Saarela sanoo. Puuilo on avannut kuluvana vuotena uudet myymälät Kotkaan ja Seinäjoelle, Lahdessa ja Oulussa Puuilo on muuttanut uusiin tiloihin. Vuoden lopulla avautuu uusi Mikkelin myymälä. Saarelan mukaan yhtiö etsii aktiivisesti laajentumispaikkoja pääkaupunkiseudulta ja muualtakin Suomesta. Lähivuosien tavoitteena on ainakin kymmenen uuden tavaratalon laajennus ketjuun. Puuilo on perustettu vuonna 1982 ja yhtiöllä on 29 myymälää eri puolilla Suomea sekä verkkokauppa. Tuotevalikoimassa ovat muun muassa rakennustarvikkeet, työkalut, autotarvikkeet, puutarhatarvikkeet, lemmikkiruoat ja -tarvikkeet sekä taloustavarat. Tilikaudella 2019 yhtiön liikevaihto oli noin 170,5 miljoonaa euroa. Henkilöstöä yhtiöllä oli noin 456 kokoaikaisiksi muutettuna. Yhtiön omistaa Adelis Equity Partners Fund AB ja yhtiön toimiva johto.